• Trump määräsi liittovaltion kasvattamaan hakkuita – tavoite uskomaton

    Presidentti Trumpin mielestä metsien käytön jäykkä sääntely estää maan vaurastumista.
    Tilaajalle
    Kuusi- ja pihtatukkeja Washingtonin osavaltion alueella Yhdysvaltain luoteisnurkassa.
    Kuusi- ja pihtatukkeja Washingtonin osavaltion alueella Yhdysvaltain luoteisnurkassa. Kuva: Mint Images / Lehtikuva
    Metsä|Ulkomaat
    6.3.202506:00
    Jukka Hämäläinen

    Presidentti Donald Trump on antanut määräyksen lisätä välittömästi puuntuotantoa Yhdysvalloissa. Valkoisen talon mukaan maassa on runsaasti puuvaroja, jotka riittävät kotimaisiin tarpeisiin. Trump näyttää tähtäävän asetuksellaan omavaraiseen puuperäisten tuotteiden valmistukseen.

    Taustalla on myös presidentin tavoite vähentää puun tuontia eri toten Kanadasta.

    Presidentin mielestä jäykkä sääntely on johtanut Amerikan metsävarojen vajaakäyttöön, mikä puolestaan ​​on estänyt vaurauden kasvua ja työpaikkojen lisääntymistä. Lisäksi vajaakäyttö on mahdollistanut viime vuosien tuhoisia metsäpaloja.

    Seurauksena on, että Yhdysvallat on joutunut turvautumaan tuontipuuhun, mikä vaarantaa maan omavaraisuuden sekä kansallisen ja taloudellisen turvallisuuden, asetuksessa perustellaan.

    Trump edellyttää sisä- ja maatalousministereiltään nelivuotista suunnitelmaa hakkuista liittovaltion mailla.

    Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto ei pidä käytännössä mitenkään mahdollisena, että Yhdysvallat pystyisi puskemaan markkinoille maassa tarvittavaa puutavaraa.

    ”Sahatavaran vuosikulutus Yhdysvalloissa on 80 miljoonaa kuutiometriä eikä tuontia vastaavaa määrää saada markkinoille nopeasti, vaikka heidän kaikki sahansa kävisivät täydellä teholla. Yhdysvaltojen kauppatase sahatavaran osalta oli pakkasella noin 20 miljoonaa kuutiota viime vuonna. Negatiivisen sahatavaran kauppataseen muuttaminen tasapainotilaan ei onnistu helposti. ”

    Teoriassa Yhdysvalloissa puuta riittää, mutta osa siitä on niin kaukana sahoista, ettei sitä saada jalostettua kannattavasti.

    ”Aika pitkissä puissa ollaan, ennen kuin määräysten vaikutus näkyy.”

    Maarit Lindström

    Samansuuntaisesti ajattelee Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.

    ”Ottaen huomioon metsätalouden aikajänne, aika pitkissä puissa ollaan, ennen kuin määräysten vaikutus näkyy. Puhutaan ainakin muutamia vuosia pidemmästä ajasta.”

    Sinänsä presidentti Trumpin määräyksessä on Lindströmin mukaan kannatettaviakin asioita.

    ”Tavoite tehostaa metsätaloutta on lähes mille tahansa maalle kannatettavaa esimerkiksi omaan talouden ja ilmaston kannalta. Presidentin asetuksella halutaan edistää järkevää metsänhoitoa, vähentää byrokratiaa ja kustannuksia sekä vauhdittaa prosesseja.”

    Lindströmin mielestä määräys voi pitkällä aikavälillä lisätä kansainvälistä kilpailua ja vaikuttaa myös kauppavirtoihin. Lyhyellä aikavälillä markkinahäiriöitä kuitenkin voivat aiheuttaa pikemminkin tullit ja niihin ilmoitetut vastatullit.

    Presidentin asetuksesta uutisoi ensimmäisenä Lantbrukets Affärstidning (ATL).

    Executive order: Immediate Expansion of American Timber Production

    ATL: Trump vill öka avverkningen i USA

    Lisää aiheesta
    • Noin viidennes Suomen paperiviennistä suuntautuu Yhdysvaltoihin.

      Metsäteollisuus | Metsäteollisuuden vienti vaakalaudalla – Trumpin tullit voivat muuttaa markkinoita

      Tilaajalle
    • Valkoinen talo on Yhdysvaltain pääkaupungissa Washingtonissa sijaitseva presidentin virka-asunto.

      Politiikka ja talous | Miten Trumpin tullit näkyvät Suomen taloudessa? Näin arvioi EK:n johtaja

      Tilaajalle
    • Roland Westerberg toimii Yaran kaupallisena johtajana. Arkistokuva.

      Politiikka ja talous | Yaran Roland Westerberg: Kanadalla valttikortti, jonka vuoksi jenkit tuskin uskaltavat asettaa tuontitulleja

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Donald Trump
    metsätalous
    hakkuut
    yhdysvallat
    puuteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle