• Puolueuskollisuus korostuu eläkeikään ehtineillä metsänomistajamiehillä

    Suurin osa metsänomistajista äänestää tuttua henkilöä, jonka ajatusmaailma vastaa omia ajatuksia.
    Ehdokkaan mielipiteet ovat tärkein valintaperuste, kun metsänomistajat pohtivat, ketä äänestää.
    Ehdokkaan mielipiteet ovat tärkein valintaperuste, kun metsänomistajat pohtivat, ketä äänestää. 
    Metsä
    31.3.202110:30
    Jarmo Palokallio

    Kuntavaalit ovat metsänomistajille ensisijaisesti henkilövaalit. Puolueuskollisimpia äänestäjiä ovat eläkeläismiehet. Näin voi päätellä kevään Metsätutka-kyselyn tuloksista.

    Metsänhoitoyhdistysten jäsenille tehdyn kyselyn perusteella metsänomistajat äänestävät kuntavaaleissa ensisijaisesti henkilöä. Tärkeimmäksi valintaperusteeksi metsänomistajat nostivat ehdokkaan mielipiteet.

    Useampi kuin joka kolmas metsänomistaja kertoi pitävänsä ensisijaisena valintaperusteenaan juuri ehdokkaan mielipiteitä. Neljännes metsänomistajista äänestää pelkän henkilön perusteella.

    Kuntavaaleissa ääntään käyttävän metsänomistajan silmissä vahvoilla on siten tuttu ehdokas, jonka mielipiteet ja luultavasti myös puoluekanta osuvat yksiin metsänomistajan oman ajatusmaailman kanssa.

    Puolueen ensisijaiseksi valintaperusteeksi nosti vajaa kolmannes metsänomistajista.

    Ammattiaseman perusteella jaoteltuna etenkin palkansaajat painottivat ehdokkaan mielipiteitä. Heistä lähes puolet piti niitä ensisijaisen tärkeänä ehdokasta valittaessa. Vastaavasti joka viides palkansaaja kertoi äänestävänsä pelkän henkilön perusteella.

    Puolueen vaikutus palkansaajien ehdokasvalinnassa oli neljänneksen luokkaa.

    Viljelijöillä valintaperusteet jakautuivat melkein tasan. Heille siis pelkkä ehdokas, tämän mielipiteet ja puoluetausta painoivat kukin noin kolmanneksen.

    Eläkeikään ehtineillä metsänomistajilla korostui puolueuskollisuus. Heistä useampi kuin joka kolmas nosti sen tärkeimmäksi valintaperusteeksi.

    Myös ehdokkaan sukupuolella on vaikutusta äänestyskäyttäytymiseen. Naismetsänomistajat painottivat ehdokkaan mielipiteitä ja miehet olivat vastaavasti puoluesidonnaisempia.

    Keskustan ylivoimaisen suosion takia aineisto ei anna kovin varmaa pohjaa puoluekohtaiselle tarkastelulle. Jotain viitteitä siihen suuntaan kuitenkin oli nähtävissä, että kokoomuslaisten metsänomistajien puolueuskollisuus olisi suurinta.

    Ehdokkaan mielipiteitä taas seuraavat etenkin ne metsänomistajat, jotka eivät ole vielä tehneet valintaansa. Naisista lähes puolet nosti ehdokkaan mielipiteet tärkeimmäksi valintaperusteeksi.

    Keskustan, perussuomalaisten ja vihreiden kannattajista näytti löytyvän niitä, jotka äänestävät ensisijaisesti jotain tiettyä henkilöä.

    Vaikka suurin osa metsänomistajista ei ollut vielä tehnyt äänestyspäätöstä, vain neljä metsänomistajaa sadasta kertoi jo tässä vaiheessa, ettei aio äänestää ollenkaan tulevissa kuntavaaleissa.

    MT:n kevään Metsätutka-kyselyyn vastasi 552 metsänhoitoyhdistysten jäsenrekisteristä poimittua metsänomistajaa. Metsänhoitoyhdistysten jäsenten osuus on 70–75 prosenttia metsänomistajien määrästä.

    Kyselyn toteutti Kantar TNS Agri, ja sen virhemarginaali oli 4,2 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    puolueuskollisuus
    metsänomistajat
    kuntavaalit
    äänestyskäyttäytyminen
    Metsätutka-kysely
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle