• UPM:n Jussi Pesonen siirtyy eläkkeelle 2024

    ”Vuoden 2024 aikana 20 vuotta kestänyt työurani UPM:n toimitusjohtajana sekä 37 vuotta yhtiössä tulee täyteen”, Pesonen sanoo.
    Jussi Pesonen nimitettiin UPM:n toimitusjohtajaksi vuonna 2004. Hän on palvellut yhtiötä useissa johtotehtävissä vuodesta 1987. Hän on syntynyt 1960. Arkistokuva.
    Jussi Pesonen nimitettiin UPM:n toimitusjohtajaksi vuonna 2004. Hän on palvellut yhtiötä useissa johtotehtävissä vuodesta 1987. Hän on syntynyt 1960. Arkistokuva. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä|Metsäteollisuus
    18.10.202209:16
    Juha Kaihlanen

    UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen siirtyy eläkkeelle vuoden 2024 aikana, yhtiön tiedote kertoo.

    Toimitusjohtajasopimuksensa mukaisesti Pesonen on ilmoittanut käyttävänsä mahdollisuuttaan siirtyä yhtiöstä eläkkeelle vuoden 2024 aikana.

    ”Vuoden 2024 aikana 20 vuotta kestänyt työurani UPM:n toimitusjohtajana sekä 37 vuotta yhtiössä tulee täyteen. Ilmoitetulla aikataululla halutaan varmistaa sekä yhtiön strategisten kasvuhankkeiden että operatiivisen toiminnan menestys lähivuosina. On kuitenkin aika ryhtyä suunnittelemaan myös seuraavaa vaihetta”, Pesonen sanoo.

    Aikataulu mahdollistaa tiedotteen mukaan myös yhtiön hallitukselle riittävän ajan seuraajasuunnitelman toimeenpanolle.

    Pesosen toimitusjohtajasopimusta muutettiin vuonna 2019 edellisen sopimuksen umpeuduttua. Tällöin sovittiin niistä ehdoista, joilla hän on jatkanut yhtiön toimitusjohtajana yli alkuperäisen sopimuksensa, jossa eläkeiäksi oli sovittu 60 vuotta.

    "Jussi on tehnyt ja tekee edelleen hienoa työtä UPM:lle, mistä olemme aidosti kiitollisia. Tiesimme, että tämä päivä tulee, ja joudumme nyt sopeutumaan hänen päätökseensä", sanoo UPM:n hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos tiedotteessa.

    Pesonen nimitettiin UPM:n toimitusjohtajaksi vuonna 2004. Hän on palvellut yhtiötä useissa johtotehtävissä vuodesta 1987. Hän on syntynyt 1960.

    Lisää aiheesta
    •  UPM:n kaikki liiketoiminnat menestyivät erinomaisesti kolmannen vuosineljänneksen aikana, yhtiö kertoo.

      Metsäteollisuus | UPM teki huiman tuloksen kolmannella vuosineljänneksellä – yhtiöltä positiivinen varoitus

    • Historiallisen pitkä työtaistelu UPM:n tehtailla kesti vuoden alussa yhteensä 112 päivää. Osapuolet pääsivät työehdoista sopuun vasta vähän ennen vappua.

      Työmarkkinat | Korkein oikeus puntaroi, saiko Paperiliiton lakkoa rajoittaa UPM:n tehtailla

    • Sellutehtaat ovat suuria sähkön tuottajia, ja sähkön hinnan nousu tekee sellun tuotannosta entistä kannattavampaa. Arkistokuva on Metsä Groupin biotuotetehtaalta Äänekoskelta.

      Metsäteollisuus | Nykyisillä sähkön hinnoilla energia on kilpailuetu Suomen metsäteollisuudelle, PTT arvioi – sahoilla vientihinnat laskevat rajusti

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa