• Itämeren meriajokasniittyjä ennallistetaan: Vedenalaiset niityt tarjoavat ravintoa ja suojaa kymmenille lajeille

    John Nurmisen Säätiön ja Metsähallituksen yhteistyön tavoitteena on torjua luontokatoa Itämeressä.
    Meriajokasniityt tarjoavat ruokaa ja suojaa kymmenille pinnanalaisille lajeille.
    Meriajokasniityt tarjoavat ruokaa ja suojaa kymmenille pinnanalaisille lajeille.  Kuva: Pekka Tuuri
    Metsä|Monimuotoisuus
    12.2.202316:00
    Anni-Sofia Hoppi

    John Nurmisen Säätiö ja Metsähallitus aloittavat yhteistyön meriajokasniittyjen ennallistamiseksi.

    Niittyjä ennallistetaan siirtoistuttamalla meriajokasta paikoille, joilla sitä on aiemmin esiintynyt, mutta joilta se on myöhemmin kadonnut.

    ”Olemme saaneet hyviä tuloksia aiemmista meriajokasistutuksista, joten voimme nyt kokeilla ennallistamista laajemmin”, kertoo luonnonsuojelupäällikkö Anu Riihimäki Metsähallituksen Rannikon Luontopalveluista tiedotteessa.

    Meriniitty-hankkeen tavoitteena on torjua Itämeren luontokatoa ja lisätä merenpohjan elinympäristöjen monimuotoisuutta. Uudet istutukset tehdään ensisijaisesti valtion suojelualueiden ulkopuolelle.

    Hanke liittyy John Nurmisen Säätiön kansainväliseen yhteistyöhön keskieurooppalaisten merensuojelusäätiöiden kanssa.

    Istutusten toteutuksesta vastaa John Nurmisen Säätiö Metsähallituksen meriluonnonsuojelutiimin tuella, ja istutettujen niittyjen seurannasta Metsähallitus.

    ”Olemme saaneet hyviä tuloksia aiemmista meriajokasistutuksista.”

    Meriajokasniityt ovat vähentyneet Itämeressä muun muassa rehevöitymisen, hiekkapohjien ruoppauksen ja rantarakentamisen vuoksi.

    Meriajokaspohjat on tällä hetkellä luokiteltu vaarantuneeksi luontotyypiksi. Meriajokas on yksi Itämeren avainlajeista, sillä se muodostaa merenpohjaan laajoja ja tiheitä niittyjä, jotka tarjoavat ravintoa ja suojaa kymmenille Itämeren lajeille.

    Niityt sitovat lisäksi juurillaan pohjan sedimenttiä, mikä vähentää pohjan kulumista ja veden sameutta. Niityt ovat myös tehokkaita hiilinieluja ja ne parantavat veden laatua sitomalla ravinteita.

    Lisää aiheesta
    • Luksusristeilijä M/S Seven Seas Splendor oli alkukuusta ankkuroituna Hernesaaren satamassa Helsingissä. Yli 220-metriseen alukseen mahtuu 266 parvekkeellista hyttiä ja 732 matkustajaa. Norjalaisristeilijän sanotaan käsittävän nykyaikaista ympäristöteknologiaa.

      Ympäristö | MT-kysely: Suomalaiset haluavat kieltää risteilijöiden ja rahtilaivojen tavan kipata ruokajätteensä mereen ‒ ympäristöministeri: Suomi ei yksin voi asialle mitään

    • Pyöriäisen tunnistaa parhaiten matalasta, kolmiomaisesta selkäevästä, joka tulee näkyviin merestä pyöriäisen pintakäynnin aikana.

      Näitkö meren pinnalla mahdollisesti selkäevän? Moni uhanalaisen valaslajin Itämeressä havainnut erehtyy luulemaan näkemäänsä eläintä hylkeeksi

    • Helsinkiin alkuvuodesta saapuneilla kansainvälisillä risteilijöillä ruokittiin sataman tilastojen mukaan 48 000 matkustajaa. Esimerkiksi hiljattain kaupungissa vierailleen MSC Preziosan (kuva) matkustajamäärä voi olla yli 3 500 henkeä.

      Ympäristö | Loistoristeilijät ruokkivat sinilevää Itämerellä — ruuantähteet täsmäravintoa levälle: ”Lisäsysäys jo rehevöityneelle alueelle on erityisen huono asia”

    Artikkelin aiheet
    Itämeri
    meriajokas
    ennallistaminen
    luontokato
    John Nurmisen Säätiö
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Meillä ei ole varaa menettää ympäröivän yhteisön luottamusta,” kirjoittaa Koneyrittäjät ry:n varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäteollisuuden maineessa on tapahtunut positiivista kehitystä – kyselytutkimus paljasti myös yllätyksiä