• Kennelliitto jakautumassa kahtia metsästyskoirien suhteen

    Kennelliiton väistyvää puheenjohtajaa Esa Kukkosta korpeaa eniten se, että Kennelliitto näyttää eksyneen juuriltaan. ”Kennelliiton perustajat olivat aktiivisia metsästäjiä, jotka käynnistivät kenneltoiminnan metsästyksen tarpeisiin”, hän muistuttaa.
    Tilaajalle
    Esa Kukkonen uskoo tilanteen johtavan uuden metsästyskoiraliiton perustamiseen.
    Esa Kukkonen uskoo tilanteen johtavan uuden metsästyskoiraliiton perustamiseen. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Erä
    1.12.202407:00
    Eija Vallinheimo

    Kennelliiton hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin sunnuntaina 24. marraskuuta nykyisen puheenjohtajan Esa Kukkosen viime metreillä haastanut Kimmo Mustonen äänin 64–49.

    Äänestyksen hävinnyt Esa Kukkonen sanoo, että hänen ajatuksensa ovat kaksijakoiset.

    ”Olen pettynyt tapaan, jolla tämä ns. vallankaappaus tehtiin. Puhuttiin avoimuudesta, mutta sitten haastaja ilmoittautui mukaan yllättäen aivan viime hetkellä. Toisaalta olo on helpottunut, sillä puheenjohtajan työ on vienyt paljon aikaa. Nyt kalenterista vapautuu aikaa muille asioille. Samalla harmittaa, että työt, kuten tytäryhtiöiden fuusiot ja rakennemuutokset, jäivät nyt osaltani pahasti kesken.”

    Hän uskoo, että häviämiseen vaikutti osittain se, että hän piti esillä metsästyskoirien edunvalvontaa.

    ”Ympäristö muovaa käyttäytymistä ja kaupungistumisen myötä metsästyksen ei enää koeta olevan salonkikelpoista. Metsästysasioista puhuminen tuo mukanaan tietynlaisen maineriskin.”

    ”Metsästyksen ei enää koeta olevan salonkikelpoista.” Esa Kukkonen

    Liiton sisällä kanteluita ja valituksia on tehty kaikenlaisista metsästykseen liittyvistä asioista, jopa yksittäisistä somejulkaisuista. Myös luolakoirien taipumuskokeiden uudet säännöt jakoivat Kennelliiton valtuustonkin mielipiteet rajusti kahtia.

    Hän pelkää, että tilanne pahenee jatkossa, koska EU-tasollakin puhutaan eläinten itseisarvosta.

    ”Tämä voi tarkoittaa sitä, että kohta ajokoiralla ei saisi enää ajattaa jänistä tai noutajakoirakokeissa ei voisi käyttää riistaa.”

    Kennelliitto ei ole voimakkaasti ottanut kantaa missään vaiheessa myöskään keskusteluun susien aiheuttamista koiravahingoista.

    ”Tämä johtuu siitä, että liiton jäsenistökin on jakaantunut asiassa. Kennelliiton jäsenistö on täysi läpileikkaus suomalaisen yhteiskunnan ihmisistä ja mielipiteitä on todella monenlaisia. Tämän päivän yhteiskunnassa on valtavan paljon ihmisiä, jotka haluavat suojella kaikkia koiraeläimiä, myös susia. Näin on myös Kennelliitossa.”

    Kennelliiton toimintasuunnitelma kuitenkin antaisi mandaatin ottaa kantaa suurpetoihin.

    ”Toimintasuunnitelmassa on maininta, että Kennelliitto pyrkii edistämään kaikkia laillisia keinoja, joilla voitaisiin välttää vahinkoja ja turvata metsästyskoirien käyttöä ja koulutusta myös tulevaisuudessa. Viime viikonloppuna pidetyssä valtuuston kokouksessa toimintasuunnitelmaan lisättiin hieman selvemmin edunvalvontaan liittyen vaatimus siitä, että Kennelliiton pitää myös osallistua tähän yhteiskunnalliseen keskusteluun.”

    ”Tulisi muistaa, että metsästäjät ovat olleet ne, jotka ovat aikoinaan olleet perustamassa Kennelliittoa. Juurilta on eksytty nyt kauas”, Kukkonen kiteyttää.

    ”Juurilta on eksytty nyt kauas.” Esa Kukkonen

    Kennelliitto on siis jakautumassa kahtia metsästyskoirien suhteen. Kukkosen mielestä Kennelliiton pitäisi vaalia kotimaisia koirarotuja ja pitää niitä ykkösasemassa. Kaikki kotimaiset koirarodut ovat käyttökoiria ja niistä suomenajokoira, suomenpystykorva sekä karjalankarhukoira selkeästi metsästyskoiria.

    Puhtaasti metsästyskoirarotuja ovat kuvassa näkyvän suomenpystykorvan lisäksi karjalankarhukoira ja suomenajokoira.
    Puhtaasti metsästyskoirarotuja ovat kuvassa näkyvän suomenpystykorvan lisäksi karjalankarhukoira ja suomenajokoira. Kuva: Hannu Huttu

    Kukkonen uskoo tilanteen johtavan uuden metsästyskoiraliiton perustamiseen, sillä metsästyskoiraharrastuksen edunvalvonnalle ei ole tällä hetkellä omaa tahoa.

    ”Ehkä sellainen liitto voisi myös sitten ylläpitää tietokantaa, joka keskittyy metsästyskoirien ja niiden omistajien tarpeisiin.”

    Kukkonen on huolissaan myös metsästyskoirien rekisteröintimäärien romahduksesta.

    ”Jo nyt koirien kasvattamisellekin asetettu paljon erilaisia vaatimuksia, mikä on johtanut siihen, että kasvatustoiminta on keskittynyt isoille kenneleille. Ammattimaistumisessa on paljon hyvää, mutta bisnes tuo mukanaan myös epäterveitä piirteitä. Pienkasvattamisessa säilyy monimuotoisuus ja se on ollut Suomen kenneltoiminnan rikkaus tähän asti.”

    Lisää aiheesta
    • Kennelliiton hallituksen puheenjohtajana vielä hetken toimiva Esa Kukkonen vierailu MT Live -ohjelmassa.

      Erä | Kennelliiton Kukkonen susitilanteesta: ”Eduskunnassakin puuttuu tällä hetkellä rohkeus todellisiin ulostuloihin ja rohkeus tehdä tarvittavia päätöksiä”

      Tilaajalle
    • Esa Kukkonen on metsästänyt pikkupojasta lähtien. Metsästyskoirien myötä hän on ajautunut myös yhdistystoimintaan.

      Erä | Kennelliiton Kukkonen susivahingoista: ”Koiranomistajan tulee pystyä osoittamaan, mitä se koiralle on tapahtunut”

      Tilaajalle
    • Kennelliitto haluaa vahvistaa rooliaan yhteiskunnallisena vaikuttajana.

      Lemmikit | Suomen Kennelliiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Pirjo Onza

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle