• Tekoäly korjasi rakennusten virheellisiä sijaintitietoja 11 kunnassa ja kaupungissa − hyötyä muun muassa tulevaisuuden autoille

    Esimerkiksi liikenne tarvitsee entistä tarkempaa paikkatietoa.
    Tekoäly on korjannut 11 kaupungin ja kunnan rakennusten sijaintitietoja.
    Tekoäly on korjannut 11 kaupungin ja kunnan rakennusten sijaintitietoja. Kuva: Maanmittauslaitos
    Metsä|Metsä
    21.12.202315:30
    Jarmo Palokallio

    Tekoäly on auttanut korjaamaan rakennusten virheellisiä sijaintitietoja Maanmittauslaitoksen maastotietokannassa.

    Maanmittauslaitoksen mukaan erittäin tarkan paikkatiedon kysyntä on vuosien mittaan kasvanut voimakkaasti. Sitä tarvitaan esimerkiksi, kun autot siirtyvät automaattiseen ajamiseen.

    ”Rakennusten sijaintitietojen epätarkkuudet voivat johtua teknisistä rajoituksista, eri ajanjaksojen erilaisista tarkkuusvaatimuksista ja mahdollisista inhimillisistä virheistä”, kertoo projektipäällikkö Lingli Zhu Maanmittauslaitoksesta.

    Hankkeen aikana korjattiin rakennusten sijaintitietoja Kuopiossa, Savonlinnassa, Lahdessa, Vaalassa, Uusikaarlepyyssä, Uudessakaupungissa, Ylitorniossa, Paraisilla, Riihimäessä, Jyväskylässä ja Oulussa.

    Korjaus tapahtui vertaamalla maastotietokannan rakennuksia tekoälyn tuottamiin rakennuksiin ja tarpeen mukaan maastotietokannan rakennuksia korjattiin vastaamaan tekoälyn löytämiä rakennuksia.

    Zhun mukaan tekoäly tunnistaa rakennukset pääsääntöisesti hyvin, mutta peitteiset alueet voivat olla ongelmallisia.

    Myös vesistöjen ominaisuudet vaihtelevat maastossa paljon ja aiheuttavat haasteita tekoälyn tunnistukselle.

    Vesistöistä ojat osoittautuivat helpoimmin tunnistettaviksi. Luonnonpurojen tunnistaminen oli huomattavasti haastavampaa ja lammikkojen tunnistaminen vielä vaikeampaa. Ne ovat usein latvuston peitossa ja niiden reunoissa on paljon vaihtelua.

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa