Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnilla on yhteiset tavoitteet seuraavan hallituksen ohjelmaan. Mukana ovat Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi, Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa, Pohjois-Savo ja Etelä-Savo. Metsä on Itä- ja Pohjois-Suomen elinvoiman perusta.
Maakunnilla on yhteinen EU-toimisto Brysselissä ja yhteinen metsäryhmä tukemassa EU-edunvalvontaa. Metsäryhmässä mukana on myös Etelä-Karjala. Metsäryhmä tuo alueen asiantuntemusta ja osaamista EU-tasolle ja vaikuttaa EU:n päätöksentekoon
Metsäsektorilla on poikkeuksellisen suuri merkitys Itä- ja Pohjois-Suomelle. Alueen metsät kattavat 77 % kaikista Suomen metsistä. Kahdeksan maakunnan teollisuuspuun hakkuut vuonna 2021 olivat 37 miljoonaa kuutiometriä. Se oli yli puolet koko Suomen teollispuun hakkuista.
Metsäsektorilla on Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnille huomattavasti muuta maata suurempi taloudellinen merkitys. Alueen maakunnat saivat vuonna 2021 yhteensä 1,364 miljardin euron kantorahatulot. Sen päälle tulevat metsään liittyvät palvelut ja tietenkin jalostamisesta syntyvät tulot.
EU:n metsään liittyvillä päätöksillä onkin poikkeuksellisen suuri merkitys Itä- ja Pohjois-Suomelle. Ei ole samantekevää millaista sääntelyä EU on metsäsektorille valmistelemassa.
Lähtökohtaisesti metsäpolitiikka kuuluu jäsenmaiden toimivaltaan. Nykyinen komissio on kuitenkin osoittanut suurta kiinnostusta kehittää rajoittavaa sääntelyä, jolla on laajoja vaikutuksia metsien käyttöön jäsenmaissa.
EU:n suunnittelemia toimia on pitkä luettelo. Komissio on halunnut edistää useita metsiä koskevia hankkeita kuten maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloussektoria (LULUCF) koskevan asetuksen uudistaminen, hiilisertifiointien kehykset, taksonomia, uusiutuvan energian kriteerit, metsien ennallistaminen ja biodiversiteettistrategia.
Tällä hetkellä EU:n metsää koskevat tavoitteet keskittyvät pitkälti ennallistamiseen, suojeluun ja metsittämiseen. Itä- ja Pohjois-Suomen maakunnat tunnistavat metsien luontoarvon ja monimuotoisuuden merkityksen. Kuitenkin metsien kestävän käytön on perustuttava kokonaisuuden arviointiin. Ympäristön, talouden ja luonnon välinen tasapaino on huomioitava EU:n luonnon monimuotoisuudelle asettamissa tavoitteissa samoin kuin kansallisessa strategiassa. Paikalliset keinot ja metsien käyttömuodot on sovitettava yhteen kokonaiskestävyyden edistämiseksi.
Suomessa yksityisillä metsänomistajilla on keskeinen rooli. Tämä tulee ymmärtää EU-tasolla ja kannustaa yksityisiä metsänomistajia hoitamaan metsiään sen sijaan, että suojelutavoitteet asetettaisiin EU-tasolla. Yksittäiselle metsänomistajalle ei tule asettaa kohtuuttomia hallinnollisia rasitteita.
Suomen seuraavalla hallituksella on suuri vastuu vaikuttaa EU:n päätöksentekoon Suomen metsäisten ja metsän jalostuksesta riippuvien alueiden elinvoima säilyttämiseksi. Ensisijainen tavoite on metsäpoliittinen päätös- ja ohjausvallan säilyttäminen jäsenmailla. Suomen korkeatasoista metsään liittyvää tutkimusta ja käytännön kokemusta on hyödynnettävä EU-edunvalvonnassa.
Jokaisen EU:n jäsenmaan metsien erilaiset olosuhteet on tunnistettava ja kunkin jäsenmaan tietoa ja kansallista osaamista on hyödynnettävä. Jäsenvaltioilla tulee olla liikkumavaraa ja mahdollisuus joustavaan keinovalikoiman käyttöön.
Metsäpolitiikan valmistelun ja säädösten toimeenpanon tueksi tarvitaan selkeää, EU:n kattavaa terminologiaa ja yksiselitteisiä määritelmiä siitä, mitä kukin termi käytännössä tarkoittaa, esim. aarniometsä, luonnonmetsä, vanha metsä, turvesuo
EU:n ilmastotavoitteet ja luonnon monimuotoisuuteen ja laajasti ympäristöön liittyvät huolet on otettava huomioon. Metsät eivät ole vain raaka-aineen lähde vaan niiden luontoarvot ovat merkittäviä matkailulle ja virkistäytymiselle. Laaja yhteisymmärrys vallitsee siitä, että ilmastonmuutoksen eteneminen on pysäytettävä ja metsien monimuotoisuudesta on huolehdittava. Näistä aiheutuvaa taakkaa ei kuitenkaan tule sälyttää vain metsäsektorin ja metsästä erityisesti riippuvaisten maakuntien vastuulle.
Kansainvälisen turvallisuustilanteen muutokset vaikuttavat myös Suomessa. Turvallisuuspolitiikasta on tullut keskeinen osa aluepolitiikkaa. Metsät ovat osa Suomen turvallisuuspolitiikkaa. Suomen metsäisten alueiden elinvoima ja asutus on tulevaisuudessakin perustuttava metsien monipuoliseen hyödyntämiseen.
Pentti Mäkinen
Etelä-Savon maakuntajohtaja
Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukuntien puheenjohtajamaakunta
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
