
Edellisen kahden viikon aikana valkoposkihanhien kevätmuutto on sujunut rauhalliseen tahtiin. Uusin muuttoaalto saapui Suomeen sunnuntain ja maanantain välisenä aikana 27.–28. huhtikuuta. Väliin jäi kylmä ja vastatuulinen jakso.
Birdlife Suomen Tiira-lintutietopalvelun mukaan sunnuntaina 27. huhtikuuta nähtiin Suomenlahden rannalla, Tammisaaresta Porvooseen monessa havaintopaikassa yli tuhannen hanhen muuttoja.
Eniten muuttajia havaittiin Raaseporin Tammisaaren Gullössä, jossa oli 4 100 koillisen ja idän välille suuntaavaa valkoposkihanhea. Maanantaina 28.4. muutto jatkui samankaltaisena.

Jakson muuttajamäärät eivät ole vielä suuria, eikä päämuutto ole vielä päässyt käyntiin. Kevään päämuutossa havaitaan yleensä noin satatuhatta valkoposkihanhea parhaimmissa paikoissa.
Levähtävät parvet ovat olleet melko isoja. Ennen viimeisintä muuttoaaltoa suurimmat määrät arvioitiin totutusti Itä-Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson isoilla peltoalueilla. Suurin havainto tehtiin torstaina 17.4. Orimattilassa, jossa oli 6 000 lepäävää valkoposkihanhea. Maanantaina 28. huhtikuuta samalla paikalla havaittiin noin 20 000 lepäävää ja ruokailevaa valkoposkihanhea.
Itäisen Suomen alueella kevätmuutto on ollut toistaiseksi huomattavasti hiljaisempi. Etelä-Karjalan suurin havainto tehtiin sunnuntaina 27.4. Lemillä, jossa oli 2 500 ruokailevaa valkoposkihanhea.
Tiedot on saatu Birdlifen ja Pohjois-Karjalan ely-keskuksen tiedotteesta. Organisaatiot seuraavat edellisvuosien tapaan valkoposkihanhien muuton etenemistä talvehtimisalueilta Suomeen ja siitä eteenpäin lintujen pesimäalueille.
Lähipäivien sää ei vielä ennakoi päämuuton alkamista.
”Seuraavan viikon aikana säänennustusmallit antavat aika huonon näkymän valkoposkihanhien saapumiselle Suomeen. Vain tämän viikon torstain ja perjantain tienoilla vallitsee sopiva lounaanpuoleinen virtaus, missä hanhia siirtyy lähemmäs Suomea. Erityisesti vapun jälkeen vallitsee luoteenpuoleinen viileä tuuli Pohjois-Euroopassa, mikä hidastaa muuttavien hanhien saapumista”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Jarmo Koistinen ennustaa.
Muuttoa voi seurata Ilmatieteen laitoksen lintumuuttomallilla, joka ennustaa 114 lintulajin muuttoa tunnin aikavälillä ja 10 kilometrin paikkatarkkuudella. Yksi mallin avulla tarkasteltava laji on valkoposkihanhi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
