• Kirjanpainajien torjunnassa voisi hyödyntää niiden luontaisia vihollisia ‒ ”Kirjanpainajien tappama puu kannattaa jättää ravintopuuksi harmittomammille eliöille”

    Kuusikoiden kirjanpainajatuhot ovat viime vuosina lisääntyneet. Tuhojen torjunnassa voitaisiin tutkijan mukaan hyödyntää kirjanpainajakuoriaisen luontaisia vihollisia.
    Tilaajalle
    Viime vuosina kirjan­painajatuhoja on aiheuttanut varsinkin kuivuus. Aikaisemmin tuhot olivat usein seurausta metsän tuulituhoista.
    Viime vuosina kirjan­painajatuhoja on aiheuttanut varsinkin kuivuus. Aikaisemmin tuhot olivat usein seurausta metsän tuulituhoista. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsänhoito
    5.9.202309:00
    Anne Soininen

    Luonnonvarakeskus ja Metsäkeskus seuraavat kirjanpainajakantojen kehittymistä feromonipyydysten avulla. Myös jotkut metsänomistajat ovat ottaneet pyydykset kokeiluun omassa metsässään.

    Auttavatko feromoniansat kirjanpainajakannan pienentämisessä, Helsingin yliopiston väitöskirjatutkija Mikko Pelto-Arvo?

    ”Ne ovat hyvä työkalu kirjanpainajakannan seuraamiseen, mutta ne eivät riitä kannan kontrollointiin tai itse tuhon estämiseen. Tutkimusten mukaan feromoniansat voivat parhaimmillaankin pyydystää vain kolmanneksen koko kirjanpainajapopulaatiosta. Kirjanpainajan lisääntymisnopeuteen nähden se on liian vähän.”

    Pelto-Arvon mukaan paras tapa torjua kirjanpainajatuhoja on yhdistää perinteisiin metsänhoitokeinoihin luonnon omia keinoja eli hyödyntää kirjanpainajan luontaisia vihollisia, petoja ja loisia.

    Perinteisesti kirjanpainajaa on talousmetsissä torjuttu poistamalla tuulen kaatamat ja kirjanpainajan vahingoittamat puut metsätuholain määräaikojen kuluessa sekä tekemällä ehkäiseviä hakkuita.

    ”Torjunnan tarvetta arvioitaessa tulisi kiinnittää huomiota kuolleiden puiden ympärillä oleviin, vielä vihreisiin mutta vahingoittuneisiin puihin. Jos niissä on paljon kirjanpainajien iskeymiä, pihkavuotoja ja tyvillä purua, hakkuut ovat toimiva ratkaisu. Ehkäisevien hakkuiden tarvetta ei pitäisi kuitenkaan liioitella.”

    Ravintopuita vihollishyönteisille

    Mikäli kuolleita puita on vain muutamia siellä täällä eikä ongelma ole levinnyt ympärillä oleviin puihin, Pelto-Arvon mukaan on parasta jättää kuolleet puut metsään. Puita kuljetettaessa helposti vahingoitetaan pystyyn jäävien puiden juuristoa ja altistetaan niitä sienitaudeille kuten juurikäävälle.

    ”Kirjanpainaja ei ole enää kiinnostunut pystyyn kuolleista puista, joista kaarna on irronnut. Kirjanpainajien tappama puu kannattaa jättää ravintopuuksi harmittomammille eliöille, jotta kirjanpainajan luontaisilla vihollisilla riittää saalistettavaa silloin, kun tuholaisia ei ole.”

    Kirjanpainajan luontaisia vihollisia ovat muun muassa muurahaiskuoriaiset, päpsiäiset ja loispistiäiset.

    Myös sekapuustoisuudella voidaan ylläpitää kirjanpainajan luontaisten vihollisten populaatiota.

    ”Muurahaiskuoriaiselle on hyvää ruokaa tarjolla myös männyissä. Kun metsässä on pieni määrä lahopuuta ja useampia puulajeja, pedoilla ja loisilla on paremmat mahdollisuudet hallita kirjan­painajakantoja.”

    Sekapuustoisuus olisi Pelto-Arvon mukaan muutenkin järkevä varokeino.

    ”Jos kuivat kesät yleistyvät, meidän pitää miettiä vaihtoehtoja kuuselle. Raivaus- ja harvennusvaiheessa metsään pitäisi jättää myös muita puulajeja ja lisätä soveltuvilla kohteilla männyn ja koivun osuutta.”

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 7/2023.

    Artikkelin aiheet
    kirjanpainaja
    metsänhoito
    luontaiset viholliset
    feromoniansa
    sekapuustoisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Stihl MSA 600 on suunniteltu ammattimaiseen järeiden runkojen katkontaan. Pisin terävarustuskin on peräti 36”.

    Koneviesti | Stihliltä kaksi uutuutta: Voimakas kaksiakkuinen akkusaha ja entistä tehokkaampi yläkahvainen puunhoitosaha

  • Pienmetsäkoneiksi luokiteltavilla koneilla harvennushakkuita voidaan suorittaa jopa ajourattomalla menetelmällä.

    Koneviesti | Pienmetsäkoneilla urakoiville oma verkkosivusto – yrittäjät voivat ilmoittaa toiminnastaan sivustolle keskitetysti

  • Stihlin uusi MSA 260 C-O -akkuketjusaha on suunnattu ammattimaiseen metsätyökäyttöön.

    Koneviesti | Uudessa Stihl MSA 260 C-O -akkuketjusahassa on vaihdettava ketjupyörä – myös kahvalämmitteinen versio saatavilla