• Maastopyöräilyn ja lumikenkäilyn suosio kasvaa ‒ joka viides hurahti frisbeegolfiin, joka kahdeksas suppailuun

    Suomalaisten ulkoiluaktivisuus on säilynyt korkeana. Luontoalueet ovat entistä aktiivisemmassa ja monipuolisemmassa käytössä
    Frisbeegolfin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Jukka Heino lennätti kiekkoa jo vuonna 2016.
    Frisbeegolfin suosio on kasvanut räjähdysmäisesti. Jukka Heino lennätti kiekkoa jo vuonna 2016. Kuva: Juha Sinisalo
    Metsä|Luonto
    14.5.202219:05
    Jukka Hämäläinen

    Ulkoiluharrastukset ovat edelleen keskeinen osa suomalaista elämäntapaa. Aikuisväestöstä 96 prosenttia eli lähes kaikki harrastavat ulkoilua. Retkeilyn suosio on kasvanut, ja koronapandemia lisäsi etenkin lähialueiden virkistyskäyttöä.

    ”Suomalaiset ulkoilevat keskimäärin kolmesti viikossa ja 182 kertaa vuoden aikana. Naiset ovat hieman aktiivisempia ulkoilun harrastajia kuin miehet,” Luonnonvarakeskuksen (Luke) ulkoilututkimuksen projektipäällikkö Marjo Neuvonen kertoo tiedotteessa.

    Tärkeitä syitä lähteä lähiluontoon ovat fyysisen kunnon ylläpitäminen, stressistä palautuminen ja rentoutuminen sekä luonnon rauha ja hiljaisuus. Suomalaiset nauttivat kauniista maisemista sekä luontokokemuksista. Luonnossa viihdytään myös yhdessä perheen ja ystävien kanssa.

    Lähivirkistyskerroista yli puolet suuntautuu kuntien ulkoilualueille tai -reiteille ja runsas kolmasosa pääasiassa yksityisille maa- ja vesialueille.

    Suosituin ulkoiluharrastus oli kävely. Vuonna 2020 kävelyä luonnossa harrasti noin 80 prosenttia, kun vuonna 2000 sitä harrasti 69 prosenttia.

    Muista perinteisistä ulkoiluharrastuksista uinti, mökkeily, marjastus ja pyöräily ovat edelleen suosittuja ja niitä harrastaa yli puolet 15−80-vuotiaista. Rinnalle ovat nousseet luonnon tarkkailu tai luonnon nähtävyyksien katselu, joita harrastaa puolet suomalaisista. Myös luontovalokuvauksen ja -maalaamisen sekä lintuharrastuksen suosio ovat kasvussa.

    ”Ulkoiluharrastuksien suosiossa näkyvät myös uudet tavat liikkua luonnossa. Ensimmäistä kertaa tutkimukseen sisällytetyistä aktiviteeteista esimerkiksi frisbee-golfia harrastaa noin 20 prosenttia, maasto- tai polkujuoksua 18 ja sup-lautailua 12 prosenttia aikuisväestöstä. Myös maastopyöräilyn ja lumikenkäilyn suosio on kasvanut selvästi 20 vuodessa”, Neuvonen kertoo.

    Laaja ulkoilututkimus toistettiin kolmannen kerran. Luonnon virkistyskäytön valtakunnallinen inventointi -tutkimuksen tulokset pohjautuvat vuosina 2019–2021 tehtyyn kyselytutkimukseen, johon vastasi 8700 satunnaisesti valittua suomalaista. Luke keräsi tiedot yhteistyössä Tilastokeskuksen kanssa.

    Lisää ulkoilututkimuksen tilastoja näet tätä kautta. Koko tutkimusraporttiin pääset täältä.

    Lue myös

    Kansallispuistossa käyntien määrä rikkoi neljän miljoonan rajapyykin – Puistoissa liikuttiin 1087 kertaa maapallon ympäri

    Metsään menemisen trendi näkyy myös varustekaupoilla – tärkein varuste on kuitenkin maalaisjärki

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle