• Kansanedustaja Koski: "Rohkenen epäillä, että kirkkoherroilla ilmastopolitiikka olisi osaamisen kovinta ydintä"

    Jokaisen metsäasioista kiinnos­tuneen on syytä kiinnostua kirkollisvaaleista viimeistään nyt, Susanna Koski (kok.) kirjoittaa.
    "Aina kun kirkko osallistuu ydintehtäviensä ulkopuolisiin mutta ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin, on syytä valpastua", Koski kirjoittaa.
    "Aina kun kirkko osallistuu ydintehtäviensä ulkopuolisiin mutta ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin, on syytä valpastua", Koski kirjoittaa. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä
    14.11.201816:06
    Suvi Jylhänlehto

    Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski ihmettelee MT:n vieraskolumnissaan kirkon intoa puuttua metsä- ja ilmastopolitiikkaan.

    Koski nostaa esille seurakuntavaalikoneen, jossa on hänen mukaansa voimakas painotus ilmasto- ja ympäristökysymyksissä, kuten kirkon roolista ilmastovaikutusten pienentämisessä.

    Koski kuvailee "vaaralliseksi" seuraavaa kysymystä: "Kirkon tarjoiluissa ja ruokailuissa tulisi ottaa huomioon ruuan ilmastovaikutukset, esimerkiksi lihan tarjoamista tulee välttää."

    "Aina kun kirkko osallistuu ydintehtäviensä ulkopuolisiin mutta ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin keskusteluihin, on syytä valpastua", Koski kirjoittaa.

    "Kunnioittaen rohkenen epäillä, että esimerkiksi seura­kuntien kirkkoherroilla olisi ilmastopolitiikka osaamisen kovinta ydintä. En näe, että niin pitäisikään olla. Siksi kirkon rooli keskustelussa tuntuu vähintäänkin päälle liimatulta."

    Lue Susanna Kosken kolumni: Kirkon ei tule toimia ympäristöjärjestöjen keppihevosena

    Artikkelin aiheet
    Susanna Koski
    ilmastopolitiikka
    kirkollisvaalit
    metsäpolitiikka
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio