• Autto heittäisivihreät hallituksesta

    Metsä
    29.8.201416:00
    Jarmo Palokallio

    Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Heikki Autto heittäisi vihreät hallituksesta. Auton mukaan vihreiden kansantaloudelle aiheuttama lasku on käynyt kestämättömäksi. Hän syyttää heitä esimerkiksi kotimaisen energian käytön vaikeuttamisesta.

    Autto haluaisi parantaa kotimaisen energian kilpailukykyä turpeen verotusta laskemalla. Samalla paranisi puuenergian kilpailukyky.

    ”Turpeen kova verotus on vihreille kynnyskysymys. Minun mielestä heidän ei pitäisi enää saada jarruttaa kotimaisen energian käytön kasvattamista.”

    Autto muistuttaa, että kovilla oleva kansantalous maksaa tuontienergiasta nettona seitsemän miljardia euroa vuodessa. Osan siitä voisi korvata kotimaisella energialla, mikä helpottaisi kestävyysvajetta ja parantaisi kansantalouden tasapainoa.

    ”Vihreät ovat joka tapauksessa lähdössä hallituksesta ydinvoimalupakäsittelyn jälkeen, sillä en yhtään epäile, etteikö hallitus kyseisiä lupia myönnä. Se varmistaa kotimaisen sähköntuotannon.”

    Autto otti asiaan kantaa Jämsässä Finnmetko-messuilla.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Heikki Autto
    Vihreät
    kotimainen energia
    turpeen verotus
    Finnmetko-messut
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle