
Venäjän pakkausala on nykyhistoriansa syvimmän kriisin edessä, sillä sotatoimet ja maalle asetetut sanktiot ovat johtaneet kansainvälisten pakkausvalmistajien joukkolähtöön maasta, uutisoi Pulpapernews.com.
Venäjä on ollut vahvasti riippuvainen ulkomaisten pakkausten ja niiden raaka-aineiden hankinnasta. Tuonnin osuus on ollut 30–50 prosenttia. Länsimaisista valmistajista esimerkiksi Suomessa toimiva Elopak ja ruotsalaislähtöinen Tetra Pak ovat poistuneet Venäjältä.
Valmistajakato uhkaa esimerkiksi strategisesti tärkeiden nestemäisten elintarvikkeiden, kuten maidon, pakkaamista.
Venäjän elintarviketuottajille on suuri isku, ettei tuontipakkauksia ole enää saatavilla. Valtion ja joidenkin paikallisten tuottajien nopea siirtyminen aseptisten pakkausten valmistukseen on kuitenkin helpottanut tilannetta. Tetra Packin tapauksessa Venäjän liiketoiminta siirrettiin paikalliselle johdolle, joka käynnisti tuotannon uudelleen.
Valtio pyrkii kehittämään myös paikallista pahvipakkausten tuotantoa kotimaisista raaka-aineista. Suunnitelmissa on uusien isojen tehtaiden rakentaminen. Ne valmistaisivat maito-, mehu-, viini- ja lastenruokapakkauksia.
Venäläisten analyytikoiden mukaan pahvista on edelleen 30-prosenttisesti pulaa. Venäläinen pahvi ei myöskään aina ole laadukasta eikä täytä tuotteiden säilyvyysvaatimuksia. Monet elintarviketuottajat etsivät vaihtoehtoisia pakkaustoimittajia Kaakkois-Aasiasta.
EU:n Venäjän-vastainen viides pakotepaketti kielsi painoraaka-aineiden ja -tuotteiden toimittamisen Venäjälle, mikä on johtanut tärkeiden ainesosien toimitusten loppumiseen. Näitä ovat esimerkiksi painovärit, liimat, liuottimet ja tarrapohjat.
Ennen vaihtoehtoisten toimittajien löytämistä venäläiset elintarvike- ja kulutustavaravalmistajat ovat joutuneet kehittämään tilapäisiä pakkauksia. Esimerkiksi Venäjän suurimpiin kuuluvan mehujen ja vauvanruokien valmistajan Sady Pridonyan lausuntojen mukaan se olisi joutunut pahvin, erikoislakkojen ja painovärien puutteessa pakkaamaan tuotteita vain välttävästi.
Venäjä on vaatinut lääke- ja elintarvikepakkausten materiaalien tuontia rinnastettavaksi humanitaariseen tuontiin, jota sanktiot eivät koskisi.
Ennen sotaa merkittävä osa Venäjän lääkepakkausten valmistukseen käytettävästä pahvista toimitettiin Suomesta, mutta suurin osa toimituksista on nyt keskeytetty.
Venäjän lääkevalmistajien liiton pääjohtajan Viktor Dmitrievin mukaan Venäjällä voi esiintyä vakavia ongelmia lääkkeiden merkinnöissä, sillä suurin osa lääkepakkausten musteista on tuotu ulkomailta. Toistaiseksi tuottajilla on vielä jonkin verran ulkomaisten raaka-aineiden varastoja lääkepakkausten valmistukseen, mutta nekin ovat rajallisia.
Huolimatta valtion toimista markkinatilanteen vakauttamiseksi ja kotimaisen tuotannon kehittämiseksi useimpien pakkaustyyppien hinnat ovat nousseet. Kaikkien pakkaustyyppien keskihinnat ovat kohonneet 15–30, jopa 50 prosenttia. Jotkut analyytikot uskovat tämän olevan vasta alkua.
Silti paikalliset pakkausten valmistajat ovat optimistisia. Venäjän suurimpiin pahvipakkausten valmistajiin kuuluvan Formaboxin toimitusjohtajan Natalja Aleksejevan mukaan länsimaiset sanktiot ovat pakottaneet elvyttämään Venäjän pakkausalaa.
Esimerkiksi Pietarin osavaltion teollisuustekniikan ja muotoilun yliopiston tutkijat ovat kehittäneet biohajoavan pakkauksen, joka ei sisällä tärkkelystä, mutta jolla on korkea kosteudenkestävyys.
Pulpapernews.comin uutiseen pääset tästä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
