"Ruotsi ei hyväksy hiilinieluasetusta" -uutisessa oli kuva järeästä tuulenkaadosta, ja tekstissä kerrottiin sen toimivan (vielä) pitkään hiilinieluna (MT 27.3.)!
Miten kukaan aikuinen ihminen (tai EU-byrokraatti) voi olla niin tietämätön biologiasta, että voi väittää kuolleen puun toimivan hiilinieluna? Hiilinieluja ovat kasvavat metsät, myös nuoret metsät, tuotannossa olevat pellot ja puutarhat sekä rantojen kaislikot ja vesien kasvit ja levät. Kuollut biomassa on hiilidioksidilähde, ellei sitä käytetä esimerkiksi biokaasun tekemiseen. Silloin myöhemmin poltossa syntyvä hiilidioksidi on tuottanut jotain hyötyä.
Koska keisarille ei mielestäni haluta uusia vaatteita, pitäisi ainakin ympäristöministeriön väki ja tulevat kansanedustajat pistää edes yhden tunnin kurssille, jossa kerrotaan selkeästi, mikä on hiilinielu ja toisaalta hiilivarasto. Suomenkaan ei tule hyväksyä tulppaaninviljelijöiden ja harhaanjohdettujen cityvihreiden laatimia asetuksia metsien hoidosta.
Kari Oittinen
Pori
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
