Pelastusviranomaisten mukaan voimakkaat tuulet ovat vaikeuttaneet palojen sammuttamista. Osa alueella kulkevasta moottoritiestä on jouduttu sulkemaan savun takia.
Lauantaina ei ollut tiedossa, että kukaan olisi kuollut tai loukkaantunut paloissa.
Metsäpalot ovat tuhonneet tänä vuonna jo yli 54 000 hehtaaria maatalous- ja metsäalueita Espanjassa, mikä on maan maatalousministeriön mukaan enemmän kuin kahtena viime vuonna yhteensä.
KORJATTU 20.12. KLO 11.07 Espanjassa on syttynyt noin sata metsäpaloa, ei satoja.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
