• UUTISTAUSTA Osb-levytehdas teollisuuspuiston asemesta

    Metsä
    5.7.201316:00
    MT toimitus

    Venäjän suurin osb-levytehdas on käynnistynyt Petroskoissa. Osb-levyt ovat rakentamisessa käytettäviä suurlastulevyjä.

    Dok Kalevala -yhtiö investoi tehtaan rakentamiseen ja teknilliseen varustamiseen yli kahdeksan miljardia ruplaa eli noin 186 miljoonaa euroa.

    Projekti on saanut rahoituksen Tšekin vientipankilta (CEB), ja saksalainen yhtiö Siempelkamp on toimittanut tehtaalle kaikki laitteet.

    Dok Kalevala -yhtiön johtokunnan puheenjohtajan Klimenti Kasradzen mukaan uusi tehdas tuottaa ensimmäisessä vaiheessa 250 000–300 000 kuutiometriä osb-levyä vuodessa. Kun tehdas toimii kahdessa vuorossa, tuotanto asettuu 550 000–600 000 kuutiometriin.

    ”Yhtiömme myy eurooppalaisen laadun osb-levyä Venäjän markkinoille Venäjän hinnoilla”, Kasradze lupasi tehtaan avajaisissa.

    Uutta tehdasta rakennettiin kolme vuotta.

    Siempelkamp-yhtiön hallintoneuvoston puheenjohtaja Dieter Siempelkamp ei pidä kolmea vuotta pitkänä aikana projektin toteuttamiselle Venäjällä: ”Täällä aika menee toisin. Byrokratia, asetukset – kaikki pitää tehdä perusteellisesti.”

    Hän korosti, että uudelle tehtaalle oli jo tarvetta Venäjällä. Rakennusteollisuus tarvitsee osb-levyä, ja Venäjälle tuodaan sitä noin 500 000 kuutiometriä vuodessa.

    Venäjän federaalisen metsätalouden toimiston varajohtaja Nikolai Krotov kuvaili osb-levytehtaan avaamista raikkaaksi tuulahdukseksi. Hän arvelee, että Venäjän metsäteollisuus pääsee jalkeille vastaavanlaisten hankkeiden avulla.

    Dok Kalevalan tehtaalla on kuitenkin vielä paljon ongelmia.

    Karjalan luonnonkäytön ja ekologian ministerin Viktor Tsikaljukin mukaan Dok Kalevalan tuotanto tarvitsee noin 600 000 kuutiometriä havukuitupuuta vuodessa. Yhtiöllä ei kuitenkaan ole omaa raaka-aineiden hankintaa tasavallassa.

    Ministeriö tarjosi metsätontteja vuokralle, mutta Dok Kalevala ei hyväksynyt niitä.

    Tehtaalle ei vie rautateitäkään, joten kuitupuuta toimitetaan tuotantoon vain autoilla.

    Pitää huomata, että osb-levytehdas on rakennettu samalle paikalle, jolle suomalainen firma Luoteis-Venäjän kehityksen innovaatioyhtiö oli suunnitellut teollisuuspuistoa.

    Vuonna 2008 firman karjalainen tytäryhtiö Petroskoin business-park vuokrasi tontin, mutta vuoden 2010 keväällä Karjalan hallitus äkkiarvaamatta asetti maa-alueen huutokaupattavaksi.

    Petroskoin business-park ei osallistunut huutokauppaan, minkä seurauksena Dok Kalevala sai tontin, jolle osb-levytehdas nyt on rakennettu.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Dok Kalevala
    Petroskoi
    osb-levytehdas
    rakennusteollisuus
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle