Perhojen rakentelijan pitää tuntea hyönteiset ‒ parhaimmillaan vavassa pitää olla kiinni erilainen perho aamulla ja illalla, kertoo konkari

Perhoharrastaja Juha Pusa etsiskelee oikeankokoista ja sopivan tuuheaa tupsua kukon sulasta. Sulkahapsu viimeistelee aikuista vesiperhosta jäljittelevän perhon, jota Pusa sitoo ruokapöytänsä ääressä Helsingissä.

Vastaavanlaisia pieniä ja ruskeansävyisiä sekä suuria ja värikkäitä ja kaikkia siltä väliltä olevia perhoja lepää pöydällä olevissa rasioissa satoja – kaapeissa tuhansia, Pusa vahvistaa.

Kalastuskausi on Suomessa melko lyhyt, ja talvella on mukavaa ajanvietettä sitoa uusia perhoja. "Tämä on mukavaa, rentouttavaa, eikä tässä ikinä tule valmiiksi", Pusa tiivistää.

"Harrastus lähtee helposti lapasesta." Perhojen sitominen on harrastus harrastuksen sisällä mutta saattaa joskus nousta itse kalastusta tärkeämmäksi.

Pusa on kasannut pöydälle perhojen sitomiseen tarvittavaa materiaalia: oravankarvaa, ankan ja kukkojen höyheniä, riikinkukon värikäs sulka, silkkilankaa sekä värikkäitä, synteettisiä nauhoja ja höyheniä.

Alkukesällä kalat saalistavat pienempiä hyönteisiä kuin loppukesällä ja perhojenkin pitää silloin olla pieniä. Kuva: Sanne Katainen

Ei ole samantekevää, millaisia perhoja materiaaleista syntyy. Perhot jäljittelevät hyönteisiä, joita kalat saalistavat virtaavissa vesissä. Kalat kiinnostuvat vuodenajasta riippuen eri lajeista ja eri kehitysvaiheessa olevista hyönteisistä, joten vavassakin pitää parhaimmillaan olla kiinni erilainen perho aamulla ja illalla, Pusa kertoo.

"Joidenkin perhosten lento saattaa kestää vain vaikkapa puoli tuntia."

Eräharrastus sivuaakin tavallaan luonnontieteitä; hyönteistietämys on avuksi. Pusa koulutukseltaan metsänhoitaja ja tietää, että metsänhoitajia on harrastajissa paljon.

Keväällä, kun lumet sulavat, kalat tarttuvat hankikorriin, joka on vuoden ensimmäinen lohikaloja ja perhokalastajia kiinnostava vesihyönteinen, Pusa kertoo. Alkukesästä ajankohtaisia ovat eri hyönteislajien kotelo- ja toukkavaiheet, loppukesää kohden kalat etsivät aikuisia hyönteisiä, esimerkiksi vesiperhosia, ja silloin perhojenkin pitää olla suurempia.

Juha Pusan suosikkiperho on pörheä, karhun karvaa sisältävä Nalle Puh. Kuva: Sanne Katainen

Työkseen Pusa vie lannoitteita Afrikan maihin, muun muassa kahvinviljelijöille. Työmatkoillaan Pusa on joskus käynyt kalastamassa eksoottisissa paikoissa, mutta yleisimmin harrastus vie Keski-Suomeen.

Ulkomailla tarvitaan paikallista tietämystä kaloille kelpaavista hyönteisistä, mutta osa perhoista toimii monilla alueilla eri maissa.

Suosikkiperhoa on vaikea valita, mutta yhdeksi suosikikseen Pusa nimeää Nalle Puhin, jonka on kehittänyt hänen edesmennyt ystävänsä Simo Lumme. Tuuhea, karhun karvaa sisältävä nallemainen perho on päätynyt herrojen kirjoittaman perhokalastuskirjan kanteenkin.

Loppukesää kohden hyönteiset kasvavat ja näyttävät perhot kiinnostavat kaloja. Kuva: Sanne Katainen

Mieleenpainuvimpia saaliita ovat Pusalle usein ne, jotka pääsivät syystä tai toisesta karkuun. Esimerkiksi se kaunis, isotäpläinen taimen, jonka Pusa narrasi iskemään muurahaista jäljittelevään perhoon.

"Se on piirtynyt verkkokalvoille, olisin niin halunnut pyydystää sen tekemälläni muurahaisperholla."