
Suomen riistakeskus muistuttaa, että tähän aikaan keväästä erityisesti taajamiin eksyneet hirvieläimet saattavat käyttäytyä arvaamattomasti ja säikähtäessään paeta hallitsemattomasti, mikä aiheuttaa vaaraa sekä autoilijoille että eläimelle itselleen.
”Usein kyseessä on nuori hirvieläin, joka on juuri itsenäistynyt emostaan. Se voi liikkua uteliaasti asutuksen läheisyydessä ja vaikuttaa hämmentyneeltä”, kertoo hirvitalousaluesuunnittelija Antti Rinne Suomen riistakeskuksesta.
Tällaisissa tilanteissa poliisi ja riistanhoitoyhdistyksen suurriistavirka-apu (SRVA) pyrkivät ohjaamaan eläimen turvallisemmille alueille.
Jos auto osuu hirvieläimeen, onnettomuudesta on välittömästi ilmoitettava hätäkeskukseen numeroon 112. Ilmoitus on hyvä tehdä, vaikka törmäys näyttäisi lievältä. Onnettomuuspaikka tulee merkitä riistaonnettomuusmerkillä tai muulla näkyvällä merkillä, jotta loukkaantuneen eläimen jäljille on helpompi päästä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
