• Kuusen käpyjen keruu käynnistyy lokakuussa

    Viime kevään runsas kuusen kukinta on tuottanut komean käpysadon. Siemen Tapio ja Metsähallituksen Siemen Forelia täydentävät liki tyhjiä siemenvarastojaan useilla tuhansilla kiloilla.
    Kuva: MARKKU VUORIKARI
    Metsä
    7.9.201218:30
    MT toimitus

    Käpysadosta menee osa harakoille, kun siemen ei ehtinyt tuleentua kesän kylmyydessä. ”Keräämme käpyjä Etelä-Suomesta, ensimmäiseltä lähtöisyysalueelta ja toisen lähtöisyysalueen eteläosista”, sanoo Siemen Tapion johtaja Jouko Paija .

    ”Meillä on nyt tutkittavana ensimmäiset käpynäytteet ja lupaavalta näyttää”, sanoo markkinointijohtaja Kari Lahtinen Siemen Foreliasta.

    Jalostettua huippusiementä tuottavien siemenviljelysten sato tuottaa kuitenkin jonkinmoisen pettymyksen. Käpyjä on monin paikoin vain keskinkertaiset määrät, heikkojakin siemenviljelmiä on.

    Paijan mukaan kuusen siemenet näyttävät vielä kovasti raaoilta. Keruut pääsevät käyntiin näillä näkymin lokakuulla ja sitä myöhemmin hakattavillaa leimikoilla.

    Hyvä kuusen kukinta meni laajoilla alueilla Itä- ja Pohjois-Suomessa hukkaan, kun siemen ei ehtinyt tuleentua. ”Lämmin loppusyksy ei tässä enää auta”, Lahtinen harmittelee.

    Hakkuilta kerääjillä on iso vastuu

    Siemenviljelmiltä kerätään niin paljon siementä kuin niiltä saa, mutta tuotanto ei täytä alkuunkaan niukkojen varastojen tarpeita, vaan niin Metsähallituksen kuin Tapionkin kuusen siemenen tarpeesta joudutaan keräämään iso osa hakkuutyömaiden latvuksista.

    Paija korostaa keruukohteiden valinnan tärkeyttä.

    ”Kerääjät tulee saada ymmärtämään, että hyvä kertautuu pitkässä ketjussa, mutta niin kertautuu huonokin.”

    Eli laadukkaan tukkikuusikon kävyistä saadulla siemenellä tuotetaan hyviä taimia tukkiaukkojen viljelyyn.

    Siemen Tapio sopii keräyksistä noin 12 metsänhoitoyhdistyksen kanssa ja keräystä ohjataan ja valvotaan tarkoin.

    Yhteen kiloon kuusen siementä tarvitaan hehtolitra käpyjä. Keruu-urakka nousee reilusti yli puolen miljoonan litran.

    Artikkelin aiheet
    kuusi
    siemenkeruu
    metsätalous
    Metsähallitus
    luonnonvarat
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle