• Riistakeskus: Alkusyksyn hirvieläinten metsästys pienentää kolaririskiä

    Pyyntiluvanvaraisten hirvieläinten metsästyskausi alkaa syyskuun alussa.
    Alkukauden hirvenmetsästyksellä on tavoitteena torjua vahinkoja liikenteessä ja viljelyksillä, kertoo Suomen Riistakeskus. Kuva ei liity juttuun.
    Alkukauden hirvenmetsästyksellä on tavoitteena torjua vahinkoja liikenteessä ja viljelyksillä, kertoo Suomen Riistakeskus. Kuva ei liity juttuun. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    28.8.201901:00
    Tuovi Mäkipere

    Alkukauden metsästyksellä on tavoitteena torjua vahinkoja liikenteessä ja viljelyksillä, kertoo Suomen Riistakeskus tiedotteessaan.

    Lapissa, Kuusamossa ja Taivalkoskella hirvijahdin ensimmäinen jakso alkaa syyskuun alussa. Muualla maassa hirveä on mahdollista metsästää vahtimalla pellolta ja valkohäntä- ja kuusipeuraa vahtimalla myös muualta syyskuun alusta alkaen.

    "Suosittelemme metsästyksen aloittamista heti syyskuun alussa alkavalla vahtimismetsästyskaudella. Tavoitteena on lisätä alkusyksyn peurasaalista, jolloin eläimiä olisi liikenteessä vähemmän loppusyksyllä", riistapäällikkö Jani Körhämö Suomen riistakeskuksesta kertoo.

    Valkohäntäpeurakolarit painottuvat loka–marraskuulle, jolloin peurojen kiima-aika lisää niiden liikkuvuutta, ja samaan aikaan sattuu myös hirvikolareita, muistuttaa Riistakeskus.

    Viime vuosina sattuneita hirvieläinkolareita voi tarkastella sähköisessä palvelussa http://apps.strafica.fi/hirvi/.

    Alkavalle metsästyskaudelle hirven pyyntilupia myönnettiin hieman vähemmän ja valkohäntäpeuran pyyntilupia lähes kolmannes enemmän kuin viime vuonna.

    Syksyn ja talven jahdeissa on käytössä 50 385 hirven ja 58 094 valkohäntäpeuran pyyntilupaa. Yhdellä pyyntiluvalla saa pääsääntöisesti kaataa yhden aikuisen eläimen tai kaksi vasaa.

    "Hirvieläimet ovat maamme tärkeimpiä riistaeläimiä ja niiden metsästykseen osallistuu vuosittain noin kolmannes Suomen 300 000 metsästäjästä. Hirvieläinten metsästyksellä on riistasaaliin lisäksi merkittävä virkistysarvo ja sosiaalinen merkitys", Körhämö sanoo.

    Artikkelin aiheet
    hirvieläinten metsästys
    Suomen riistakeskus
    hirvi
    valkohäntäpeura
    liikenneonnettomuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle