• Puukauppoja solmittiin 34 miljoonasta kuutiosta

    Metsä
    21.1.201315:00
    Jarmo Palokallio

    Metsänomistajat myivät viime vuonna 34 miljoonaa kuutiota puuta.

    Metsäteollisuus ry:n jäsenien puukaupat olivat 28 miljoonaa kuutiota, ja loput kaupoista solmittiin lähinnä itsenäisten sahojen kanssa.

    Metsäntutkimuslaitoksen virallisiin tilastoihin kirjautuvat vain Metsäteollisuus ry:n jäsenten kanssa tehdyt kaupat. Ne lisääntyivät edellisvuodesta yli kymmeneksen.

    Erityisen tasaisesti puukauppa kävi syksyllä. Vaikka puukauppa vilkastui, yhtiöiden ostot jäivät silti selvästi keskimääräistä vähäisemmiksi eivätkä sahat saaneet riittävästi puuta.

    Joulukuussa Metsäteollisuus ry:n jäsenet ostivat yksityismetsistä 1,8 miljoonaa kuutiometriä puuta. Määrä jäi viidenneksen keskimääräistä pienemmäksi, mutta kasvoi silti lähes kymmeneksellä edellisvuodesta.

    Tukkien osalta lisäys oli hieman suurempi kuin kuitupuukaupassa. Parasta hintaa metsänomistajat saivat tukista kevätkesällä.

    Syksyn pitkä kelirikko ja sahojen puupula käänsi tukin hinnan syksyllä nousuun. Talvileimikoihin siirtyminen taittoi hintojen nousun joulukuussa.

    Vaikka tukin kantohinta laski joulukuusta, tukista maksettiin edelleen enemmän kuin esimerkiksi vuonna 2010.

    Mäntykuitupuu kallistui vuoden loppua kohti. Siitä maksettiin joulukuussa harvennusleimikoisssa 15,5 euroa kuutiolta, mikä oli vuoden huippuhinta.

    Edellisvuoden kesällä mäntykuitupuun hinta kävi korkeammalla, mutta toisaalta vuoden vaihteen hinta oli viitisen prosenttia korkeampi kuin kaksi vuotta sitten mäntykuitupuusta maksettu hinta.

    Myös kuusikuitupuun hinta vahvistui vuoden aikana. Parasta hintaa siitä sai kesän alussa.

    Metla selittää puukauppamäärien putoamista tuotantokapasiteetin leikkauksilla ja teollisuuden pienentyneellä puuntarpeella. Toisaalta myös puun tuonti on vähentynyt.

    Etenkin havupuun tuonti väheni viime vuonna. Selvästi eniten tuodaan koivukuitupuuta ja haketta.

    Välitöntä puuntarvetta ilmaisevat hakkuut olivat tammi–marraskuussa pari prosenttia edellisvuotista pienemmät.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    Metsäteollisuus
    puumarkkinat
    metsänomistus
    puun hinta
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle