• Sekä kuolinpesissä että metsäyhtymissä päätösten on oltavan yksimielisiä – Metsäkeskuksen asiantuntija kohtaa ongelmia eniten kuolinpesissä

    Yhteisesti omistettu metsä vaatii sopua. Sekä yhtymän että kuolinpesän osakkaiden on viisasta sopia keskenään, kuinka metsiä hoidetaan ja hallitaan.
    Tilaajalle
    Metsä
    14.4.202011:00
    Anu Susi

    Suomen metsäkeskuksen tuoreen tilaston mukaan kuolinpesien osuus yksityismetsien metsätalousmaasta on nyt yhdeksän prosenttia ja metsäyhtymien 18 prosenttia.

    ”Kuolinpesien osuus metsänomistajista on viime vuosina laskenut”, kertoo Suomen metsäkeskuksen johtava asiantuntija Antti Pajula. Hän arvioi syyksi sen, että aihe on ollut paljon esillä koulutustilaisuuksissa. Tätä kautta metsänomistajille on välitetty tietoa, että yleensä yhtymä on kuolinpesää edullisempi metsän yhteisomistuksen muoto.

    Samalla, kun kuolinpesät ovat vähentyneet, yhtymien osuus on noussut. Moni kuolinpesä lienee purettu perillisten murto-osuuksin omistamaksi yhtymäksi. Yhtymiä syntyy myös vanhempien lahjoittaessa metsät lapsilleen.

    Vähiten metsien kuolinpesäomistusta on Pohjanmaalla.

    ”Alueilla, joilla on voimakasta maataloutta, on vähän kuolinpesiä”, Pajula sanoo. Viljelijät pyrkivät ratkaisemaan tilan tulevan omistuksen jo elinaikanaan, ja se heijastuu Pajulan arvion mukaan myös alueen muihin metsänomistajiin.

    Useita veroetuja

    Moni metsäyhtymän eduista liittyy verotukseen.

    Kuolinpesää verotetaan metsäverotuksessa erillisenä veroyksikkönä, eikä kuolinpesän voitto tai tappio välity osakkaiden verotukseen. Metsäyhtymä on verotuksessa apuna toimiva laskentayksikkö, joka jättää oman metsäveroilmoituksen mutta jonka voitto tai tappio jaetaan osakkaiden kesken.

    Keskikokoisella metsätilalla puunmyyntituloja ei tule joka vuosi, joten metsän tulos jää usein tappiolliseksi.

    Metsäyhtymän tappio vähennetään osakkaiden kyseisen vuoden henkilökohtaisessa verotuksessa. Sen sijaan kuolinpesän tappion voi vähentää vain pesän tuloksesta seuraavien kymmenen vuoden aikana. Jos kuolinpesä ei tänä aikana tee hakkuita ja saa pääomatuloja, vähennys jää käyttämättä.

    Pajula muistuttaa, että metsäverotus on lievästi progressiivista. Jos metsätaloudesta tulee pääomatuloa yli 30 000 euroa, ylimenevän osan veroprosentti nousee 30:stä 34:ään. Koska yhtymän tulot jaetaan osakkaiden kesken, esimerkiksi kahden hengen yhtymän tuotto voi olla 60 000 euroa ilman, että veroprosentti nousee, jollei osakkailla ole muita pääomatuloja.

    Joskus kannattaa lykätä

    Joissakin tilanteissa kuolinpesästä omistusmuotona on etua.

    Metsän omistaminen kuolinpesän osakkaana ei alenna Kelan etuuksia, kuten opintorahaa, yleistä asumistukea, eläkkeensaajan asumistukea, työmarkkinatukea tai lasten kotihoidon tuen tulosidonnaista hoitolisää, toisin kuin metsän omistaminen yhtymässä tai yksin.

    Jos metsää perii esimerkiksi opiskelija, kuolinpesän purkamista kannattaa ehkä lykätä.

    Kuolinpesäomistusmuodosta on etua myös silloin, jos tilalle kertyy pientä ansiotuloa, kuten pellon vuokratuloa.

    ”Yhtymässä ansiotulot laskettaisiin osakkaan omien ansiotulojen päälle, mikä nostaa tuloverotuksessa veroprosenttia”, Pajula muistuttaa.

    Pura ennen myyntiä

    Jos kuolinpesän osakas haluaa myydä osuutensa metsätilasta, kannattaa pesä ensin purkaa metsäyhtymäksi, varsinkin jos osakas aikoo myydä metsänsä lähiomaiselle.

    Kuolinpesäosuus määritellään irtaimeksi omaisuudeksi, eikä irtainta omaisuutta koske lähisukulaisten väliselle sukupolvenvaihdoskaupalle myönnettävä luovutusvoittoveron vapaus. Spv-kauppa on vapaa luovutusvoittoverosta silloin, kun metsä on omistettu vähintään 10 vuotta. Omistusaikaan luetaan mukaan myös perintönä saadun metsän alkuperäisen omistajan omistusaika.

    Yhtymäosuus on kiinteää omaisuutta, jonka voi myydä spv-kaupalla.

    Silloin, kun myydään kuolinpesäosuus, ostajalle ei myöskään synny metsävähennysoikeutta. Metsävähennys antaa tilan ostajalle merkittävän hyödyn metsäverotuksessa.

    Irtainta omaisuutta myytäessä ostajan ei tarvitse maksaa neljän prosentin varainsiirtoveroa, mutta se on pieni etu verrattuna yhtymäosuuden myynnin etuihin.

    Jos purettavalla kuolinpesällä on käyttämättömiä tappioita, ne voi siirtää syntyvälle metsäyhtymälle, jos omistajat pysyvät samoina. Tätä pitää erikseen vaatia verottajalta.

    Kuolinpesän voi myös purkaa vain osittain. Tavallista on jättää mökki tai kotitalo kuolinpesään.

    Valtuutus helpottaa

    Sekä kuolinpesissä että metsäyhtymissä päätösten on oltavan yksimielisiä, mikä hankaloittaa metsien hoitoa. Työssään Antti Pajula on kohdannut päätöksenteon ongelmia eniten kuolinpesissä, ja hän katsookin sen kuolinpesien suurimmaksi rasitteeksi.

    ”Yhtymä on ehkä avoimempi metsänomistusmuoto”, Pajula pohtii. Sen osakkaat saavat verottajalta vuosittain tiedon yhtymän tuloista ja ennakonpidätyksistä, ja he pysyvät sen kautta perillä yhtymän taloudesta. Kuolinpesässä tiedon saa vain se osakas, joka hoitaa veroasioita. Metsänomistus voi silloin jäädä muille etäiseksi.

    Sekä yhtymän että kuolinpesän osakkaiden on viisasta sopia keskenään, kuinka metsiä hoidetaan ja hallitaan. Yhteishallintosopimus helpottaa toimintaa varsinkin, jos omistajat asuvat eri paikkakunnilla.

    Sopimuksella voidaan yksi osakas valtuuttaa hoitamaan asioita pesän tai yhtymän puolesta. Valtuutus sidotaan Pajulan mukaan usein metsäsuunnitelmaan. Silloin valtuutuksen saanut osakas voi tehdä itsenäisesti metsäsuunnitelman mukaiset työt. Tavallinen kirjaus on myös se, että päätökset tehdään enemmistöpäätöksellä. Yhteishallintosopimuksen malleja saa Metsäkeskuksesta.

    Muutoin osakas voi tehdä yksin päätöksen vain hätätilanteissa, kuten tuhoalueen hakkuissa. Kemera-tukia voi hakea osakas tai osakkaat, jotka omistavat metsistä vähintään 25 prosenttia.

    Jos yksi osakas tekee käytännön metsätöitä selvästi enemmän kuin muut osakkaat, kannattaa yhdessä miettiä, kuinka tämä otetaan huomioon, jottei asia ala vähitellen hiertää välejä. Esimerkiksi matkakulut voi laskuttaa pesältä tai yhtymältä. Ehkäpä metsän muita töitä, kuten paperityöt, voi jakaa muille osakkaille.

    Artikkeli on julkaistu Aarteessa 3/2020.

    Pura ajoissa

    • Metsän yhteisomistuksen toimivuus riippuu omistajien sopuisuudesta. Jos omistajilla on hyvin erilaiset tavoitteet, voi olla yksinkertaisempaa purkaa yhteisomistus.
    • Yhteisomistus sujuu usein hyvin niin kauan kuin osakkaina on sisaruksia ja nämä ovat vielä voimissaan.
    • Omistusjärjestelyjä kannattaa miettiä uudestaan ennen kuin omistajuus alkaa siirtyä sisarusten perillisille eli serkuksille. Antti Pajula muistuttaa, että serkkujen väliset metsätilakaupat eivät ole vapaita luovutusvoittoverosta.
    • Kuolinpesä kannattaa purkaa ennen kuin sen sisälle ehtii muodostua uusia kuolinpesiä. Sekä metsien hoito että alkuperäisen kuolinpesän purkaminen on entistä hankalampaa, kun kaikkiin päätöksiin on metsästettävä lukuisten eri omistajien valtuutus.
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle