

Salama iskee usein alueen korkeimpaan ja sähköä parhaiten johtavaan puuhun. Salaman uhriksi voi siis valikoitua esimerkiksi avaran piha-alueen keskellä kohoava pihapuu. Isku jättää usein jälkensä puun pintaan.
”Tyypillisesti salaman aiheuttamat vahingot tapahtuvat pintapuussa, joka on kosteampaa ja johtaa siksi paremmin sähköä kuin kuivempi sydänpuu”, kertoo professori Henrik Heräjärvi Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osastolta.
Ihmiskeho on suurelta osin vettä ja johtaa sähköä paremmin kuin ytimeltään kuivempi puu. Salamaiskun sähkövirta voi hypätä puusta ihmiseen. Vaikka kiusaus mennä pitämään ukonilmalla sadetta puun alle on suuri, tulisi sitä sähkön hyppäämisen riskin takia ehdottomasti välttää.
”Voimakkaassa iskussa puun pinta tai runko voi hajota säleiksi.”
Salamaniskun suurin sähkövirta kulkee siis kuoren alla. Suuren vaurion syntyminen edellyttää hyvin voimakasta salamaniskua. Kun isku on riittävän kova, ovat vauriot Heräjärven mukaan usein myös silmällä havaittavissa.
”Voimakkaassa iskussa puun pinta tai runko voi hajota säleiksi.”
Jos vaurio on puun jatkojalostuksen kannalta merkittävä, on iskun jälki usein myös silmiinpistävä.
Salamaniskusta lievän pintavaurion saanut runko ei ole kuitenkaan menetetty tapaus. Lievistä pintavaurioista kärsinyt runko voidaan vielä katkoa kuitupuuksi.

Heräjärven mukaan salamaiskuista aiheutuvia vaurioita selvästi suurempi riski on ukonilman yhteydessä usein esiintyvä myrskytuuli. Se aiheuttaa puustoon laaja-alaisempia tuhoja kuin kuin yksittäiset salamaniskut.
Vähemmän voimakasta iskua ei puusta voi silmällä havaita. Metsänomistajan ei siis siis kannata murehtia, että salamaniskujen myötä oma metsä olisi täynnä tikittäviä aikapommeja.
”Muut aikapommit, kuten kirjanpainajan aiheuttamat tuhot, ovat todennäköisempiä”, Heräjärvi toteaa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
