• Kartellikanteisiinratkaisuja maaliskuussa

    Metsä
    10.3.201415:00
    Juha Kaihlanen

    Helsingin käräjäoikeus ottaa kantaa puukartellin vahingonkorvauskanteiden mahdolliseen vanhenemiseen tämän kuun aikana. Välituomio vanhentumiskysymyksestä pyritään antamaan 28. maaliskuuta.

    Käräjäoikeus aloittaa puukartellin vahingonkorvauskanteiden käsittelyn huomenna tiistaina.

    Ensimmäisenä käsittelyyn on tarkoitus ottaa 17 kannetta Suuri Savotta -kanneryhmästä. Niistä annettava tuomio linjaa kanteiden vanhenemisperusteet.

    Muuramelaisen koneyrittäjän Reijo Lahtosen kokoamaan Suureen Savottaan kuuluu yli 600 metsänomistajien jättämää kannetta, joissa vaaditaan korvauksia Metsäliitolta, Stora Ensolta ja UPM:ltä.

    Vanhenemisratkaisun jälkeen vahingonkorvausten varsinainen käsittely alkaa vasta myöhemmin.

    Helsingin käräjäoikeuteen on metsäyhtiöitä vastaan jätetty noin 700 kannetta.

    ”Metsäkartellikokonaisuuteen kuuluvan Metsähallituksen kanteen osalta asian valmistelu jatkuu. Samoin kuntien ja kuntayhtymien kanteiden (noin 85 kpl) osalta odotetaan kanteiden vanhentumiskysymysten käsittelyn tuloksia”, Helsingin käräjäoikeudesta kerrotaan.

    Suurinta 159,4 miljoonan euron korvausta kartellin aiheuttamasta vahingosta hakee Metsähallitus.

    Yhteensä kolmelta metsäyhtiöltä vaaditaan yli 200 miljoonan euron korvauksia kauppahinnan menetyksistä.

    JUHA KAIHLANEN

    Ensimmäisenä käsittelyyn on tarkoitus ottaa

    17 kannetta Suuri Savotta -ryhmästä.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    puukartelli
    vahingonkorvauskanne
    Helsingin käräjäoikeus
    metsäyhtiöt
    Metsähallitus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle