
Metsäkoneita käytetään edelleen metsämaan muokkainten vetäjinä. Suomen suurin metsäkoneyritys Metsäkonepalvelu Oy päätti toteuttaa metsämuokkainyksikön täysin uudesta koneesta. Vetokoneeksi valittiin uusi Komatsu 855 -kuormatraktori. Aiemmin yritys on valmistanut muokkauskoneet käytetyistä kuormatraktoreista.
Komatsu Forest Oy toimesta kuormatraktorista riisuttiin muokkaustyössä tarpeettomat nosturi ja kuormatilan rakenteet. Tämän ansiosta koneen paino keveni muokkauslaitteiston painon verran eli sen paino on nyt 23 tonnia. Kone tilattiin varustettuna ohjaamojousituksella, mikä parantaa kuljettajan työskentelyolosuhteita. Komatsun ohjaamojousitus mahdollistaa tarvittaessa myös pienen sivusuuntaisen ohjaamon kallistuksen.
Metsänmuokkaus kuluttaa vetokonetta, sillä koneen on liikuttava tasaisin välimatkoin kuviolla, maastonmuodoista riippumatta. Kivien ja kantojen ylityksien lisäksi vetokoneen on liikuttava myös sivukaltevissa kohdissa. Lisäksi muokkain aiheuttaa koneen runkoon pituussuuntaista rasitusta. Näitä asioita huomioiden alustakone räätälöitiin mahdollisimman maastokelpoiseksi ja voimansiirroltaan vahvaksi. Esimerkiksi telit ovat vahvemmat versiot. Ketteryyden parantamiseksi takarunkoa lyhennettiin telin etupuolelta 50 cm.
Renkaiksi vaihdettiin korkeaprofiiliset, maavaraa viisi senttiä korottavat ja leveämmät 750/55-26.5 -renkaat, jotka vielä sopivat pyörimään vakiomittaisessa telissä. Etupään teloiksi valittiin pitoa lisäävät Clark CX HD -versiot ja taakse asennettiin kantavammat FXS-mallit. Järeät telat parantavat koneen sivuvakavuutta lisäten massaa aivan maanpinnan tasolle. Karkeapintaiset ja pitonastoilla varustetut telat murskaavat myös risuja, mikä helpottaa muokkaimen toimintaa.
Kuormatraktorin kuormatilan paikalle kiinnitettiin kaksirivinen Bräcke M24.a -monitoimimuokkain. Tässä tapauksessa monitoimisuus tarkoittaa, että koneella voidaan mättäiden tuottamisen lisäksi myös laikuttaa metsämaata esimerkiksi siemenpuualoilla.
Lue Koneviestin nettisivuilta tarkemmin Bräcke-muokkaimen toiminnasta!
Sinua saattaa kiinnostaa myös:
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
