• Keskisarja: Suo, kuokka ja ilmastoahdistus

    ”Suomen metsäteollisuutta höykytetään ilmastoteemassa kuin teräksistä olkiukkoa. Todellisempi synti on jäänyt vähälle huomiolle”, kirjoittaa Teemu Keskisarja.
    Metsä|Metsäteollisuus
    25.2.202105:55
    Kolumni
    Teemu Keskisarja

    Ojankaivu on perisuomalaisimpia hommia. Se ei ehkä lyönyt leiville muinoin sarkajaossa, koko kylän ykseydessä. Mutta isojaon jälkeen 1800-luvulla, kun tilojen lohkominen ja torppien perustaminen vauhdittui, uudesta pellosta tuli elintason, ihmisarvon ja miehuuden mitta.

    Talousviisaat syyttivät 1860-luvun halloista ja nälkä­vuosista suota. Suomalainen pystyi vaikuttamaan ilmastoon vain kahdella tavalla: rukoilemalla ja ojia kaivamalla. Hallanpesien kuivatuksesta tuli kansallinen kohtalon­kysymys. Valistuskampanjat upposivat hyvin rahvaaseen.

    ”Eihän siihen suohon ole tarvinnut kuin ojat kaivaa”, pappilassa vähäteltiin Koskelan Jussin suoritusta. Helppous piti oikeastaan paikkansa. Soita kannatti kuokkia ennemmin kuin kivikkoisia kankaita. Maaperä palkitsi. Eritoten heinälle kylvetyt suopellot ruokkivat entisiä nälkäseutuja. Meijereiden tonkkia ei millään täyttänyt luonnonniittyjen karja.

    Suoprojekti myllertyi 1900-luvulla. Metsä­teollisuuden läpimurron takia puutavara ja paperi olivat kaikki kaikessa. Raaka-ainetta oli runsaasti muttei äärettömästi. Metsän loppuminen tai viennin typistyminen uhkasi aivan täysjärkisissä laskelmissa. Itä-Karjalan uhkeat erämaat jäivät Neuvostoliitolle. Isontuminen kävi päinsä vain sisäisesti.

    Suomi valtasi talouskäyttöön miljoonia hehtaareita vetistä joutomaata.

    Metsänparannuksesta tuli avainsana ja metsäojurista osa-aikainen ammatti kymmenille tuhansille. Jo ennen sotia venähti ojia useampi maapallon ympärysmitta.

    Puoli-ilmaista lihasvoimaa pullisteli joka pitäjässä. Maaseutua riivasi nousukausinakin talvityöttömyys. Metsä­ojitus sopi ”lapiolinjalle” kuin työttömien pakkotyöksi. Työmaat olivat oloiltaan viheliäisiä ja aikaansaannoksiltaan melko tehottomia. Yhteiskunta arvioi, että pakkotyöllistettyjen nurina on pienempi paha kuin täystyöttömien massojen radikalisoituminen.

    Koneistumisen ihmeillä suot kuivuivat melkein silmissä 1900-luvun jälkipuoliskolla. Joissakin maastotyypeissä metsänparannus ei tuottanut motin mottia. Kokonaisuutta kelpasi kyllä kiitellä Kalevalan säkein: ”Läksi puut ylenemähän, vesat nuoret nousemahan.”

    Suourakka oli turha sikäli, että puusto ei muutenkaan loppunut eikä edes vähentynyt 150 vuoden hakkuilla. Talousmetsän taika toimi kertaalleen kynityillä palstoilla. ”Parantaminen” tai istuttaminen ei ollut kiinnostanut kaskeajia, tervanpolttajia ja petunkuorijoita, mutta rahanarvoisen metsän haltijoilla oli kahiseva kannustin.

    Ennen kuin ilmastonmuutoksesta mitään tiedettiin, Suomi tuli valinneeksi kestävän kehityksen. Hiilinielut hävisivät ja edelleen häviävät sellaisissa maissa, joissa niitä ei voi pitkäjänteisesti omistaa.

    Suomalaisella metsätaloudella ei ollut eikä ole intressiä metsien huonontamiseen ja pienentämiseen. Paljaaksi avohakattu Suomi lienee mahdollinen vain painajaisessa, jossa pienomistajat likvidoidaan ja kaikki metsät liitetään yhden kvartaali-intoisen mahtitekijän plantaasiksi.

    Suomen metsäteollisuutta höykytetään ilmastoteemassa kuin teräksistä olkiukkoa. Todellisempi synti on jäänyt vähälle huomiolle. Monimuotoisuus ilman muuta pyyhkiytyi pois taloushistorian saatossa. Ei tarvitse olla Pentti Linkola nähdäkseen, mitä linnustolle tapahtui, kun kosteikko muuttui metsiköksi.

    Historialla viisastelu tuskin helpottaa somekansan ilmastoahdistusta. Voisiko upottavista väittelyistä rämpiä kuiville toimin, jotka eivät suotta sodi muoti-­ideologioita vastaan?

    Lapiota ja kuokkaa tulee jälleen suosia työllisyys­politiikan välineinä. Ne eivät tuota tulosta tehokkuus­ajattelun kannalta, mutta entä sitten. Myös 1920–­1960-­lukujen työttömyystyöt olisi periaatteessa pitänyt lykätä koneaikaan asti.

    Luonnonmukainen metsäpuuhailu ei maksa mahdottomia verrattuna sisätilojen lukemattomiin suojatyö­paikkoihin. Työprikaatien motivoimiseen ei tarvita virkailijoita.

    Ilmastoahdistuneet 2020-luvun nuoret ansaitsevat vapauden esimerkiksi metsäojien umpeen luomiseen ja istutuksiin kaupunkien liepeillä valtionmailla. Se on terapiana vihreämpää kuin asfaltilla istuskelu mielenosoituksissa. Metsä on vanhastaan yhteiskuntarauhamme perusta.

    Aarre-lehden kolumnisti Teemu Keskisarja (s. 1971) on historia-alan yrittäjä ja historioitsija, joka on tutkinut muun muassa Suomen metsäteollisuuden historiaa, sota- ja rikoshistoriaa.

    Artikkelin aiheet
    Teemu Keskisarja
    suomen metsäteollisuus
    ilmastonmuutos
    suot ja ojitus
    monimuotoisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa