
Viime vuoden tapaan Verohallinto ei postita maa- ja metsätalouden harjoittajille 2- ja 2C-lomakkeita. Vaikka lomaketta ei enää kotiin tulekaan, maatalouden harjoittajan on kuitenkin aina annettava veroilmoitus määräaikaan mennessä.
Metsätalouden veroilmoitus on annettava silloin, jos viime vuodelta on ilmoitettavia tuloja, vähennyksiä tai metsävähennyksen seurantatietoja.
Sen sijaan verotusyhtymät ja kuolinpesät saavat paperilomakkeen edelleen postitse tammikuun aikana. Verotusyhtymät tekevät veroilmoituksensa entiseen tapaan 2Y-lomakkeella.
Vaikka veroilmoitusten postittamisesta onkin luovuttu, kaikki maa- ja metsätalouden harjoittajat saavat edelleen postia verottajalta. Tammikuun aikana koteihin tulevassa Verohallinnon kirjeessä kerrotaan ilmoittamisen määräpäivistä ja tavoista, joilla veroilmoituksensa voi tehdä.
Verohallinto suosittaa kaikille verovelvollisille sähköistä ilmoittamista.
Verohallinnon Omavero-palvelussa 12.1. alkaen olevassa veroilmoituspohjassa ovat valmiina esimerkiksi edellisen vuoden menojäännökset, varaukset ja metsävähennyksen tiedot.
Sähköinen ilmoittaminen on hitaan alun jälkeen lisääntynyt niin, että viime keväänä maataloudenharjoittajista sähköisesti ilmoittaneiden osuus nousi jo 73 prosenttiin. Kaikista metsätalouden veroilmoituksista sähköisesti tehtiin 77 prosenttia. Pelkkää metsätaloutta harjoittavista sähköisesti ilmoittavien osuus on selvästi tätä suurempi, yli 80 prosenttia.
Vaikka valtaosaa veroilmoituslomakkeista ei enää tule postitse kotiin, paperilomakkeellakin ilmoituksensa voi edelleen tehdä. Paperilomakkeita voi tulostaa Verohallinnon sivuilta tai tilata puhelimitse.
Puhelimitse tilattaessa on tärkeää ottaa huomioon postin kulun vaatima aika. Lomakkeet on syytä tilata hyvissä ajoin, jotta täyttämiseen ja palauttamiseen jää riittävästi aikaa. Ilmoituksen pitää olla perillä verottajalla määräpäivään mennessä.
Erityisen tärkeää on ottaa huomioon myös se, että vanhoja veroilmoituslomakkeita ei saa käyttää vaan ilmoitus pitää aina tehdä oikean vuoden lomakkeella. Tänä keväänä annettavaan ilmoitukseen pitää käyttää verovuoden 2023 lomakkeita.
Väärän vuoden lomakkeella tehtäessä annetut tiedot kohdistuvat verottajan järjestelmässä väärälle vuodelle.
Aiempaan tapaan Verohallinto ei postita myöskään arvonlisäveroilmoitusta tai energiaveron palautushakemusta yhdellekään verovelvolliselle, ei myöskään yhtymille tai kuolinpesille.
Arvonlisäverovelvollisen pitää silti aina antaa arvonlisäveroilmoitus ja maksaa mahdollisesti maksettavaksi määräytyvä vero eräpäivään mennessä.
Energiaveronpalautushakemus hylätään, ellei sitä ole toimittanut Verohallintoon määräpäivään mennessä.
Maaseudun Tulevaisuus julkaisee edelleen ohjeita veroilmoituksen laatimiseen myös paperilla. Painettu Vero-ohjeet-liite ilmestyy MT:n välissä perjantaina 26.1. Jo 24.1. alkaen pääset lukemaan ohjeita MT:n näköislehdestä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
