Kiinnostus metsään on kodin perintöä, kertoo Aarteen lukija

Isäni oli pienviljelijä, mutta sekä talvella että kesällä hän viihtyi parhaiten metsätöissä. Kiinnostuksen metsään hän jätti perinnöksikin. Me hänen lapsensa pidämme metsää tärkeänä työ- tai harrastuspaikkana. Opimme keräämään marjoja ja sieniä, tekemään vihtoja ja polttopuita sekä liikkumaan luontoa havainnoiden ja arvostaen.

Kotini ympärillä humisivat sankat havumetsät ja järvenrannassa koivikko. Ei ollut leikkikavereita lähimailla. Niinpä tieni vei usein korkean kalliomäen jäkälärinteelle leikkimään ja laulamaan: ”Nytpä tahdon olla ma, pienen mökin laittaja.” Tosin perinnönjaossa tämä kallio sai toisen omistajan.

Ajan tavan mukaan meillä oli lehmiä ja lampaita. Lehmien maito jäähdytettiin metsälaitumen reunalla olevassa luonnonlähteessä, jossa vesi pulppusi kylmänä ja raikkaana. Lampaille tehtiin laitumen ympärille riukuaita, jonka teossa olimme kaikki mukana kiertäen katajasta vittaksia ja halkaisten näreistä riukuja.

Talvella hiihdettiin yleensä peltoa ympäri, mutta kävimme myös laturetkellä naapurikunnassa, jossa matkaa tehtiin läpi suometsien ja taimikoiden. Näiltä retkiltä jäi mukavat muistot.

Erityisen mukava ja opettava harrastus on ollut suunnistus, josta on ollut apua sekä kartanlukuun että mielen ja kehon kunnossapitoon.

Metsistä löytyneitä aarteita ovat olleet hiidenkirnut, erikoisesti kasvavat puut, polut ja kauniit maisemat. Isäni haudalle laskin kukilla koristetun kelopuun.

Inkeri Penttilä

Kalanti