
Niin kuin monessa asiassa, myös puurakentamisen yhteydessä katseet on usein kohdistettu Ruotsiin. Suomeen verrattuna naapurimaassa teolliseen puunrakentamiseen satsataan, ja yritykset pystyvät kilpailemaan kustannuksissa betoniteollisuuden kanssa.
Malliesimerkkinä puurakentamiseen eroikuistuneesta yrityksestä voi pitää ruotsalaista Lindbäcksiä. Yrityksen liukuhihnalla valmistuu tasaisin väliajoin puisia moduuleja, joiden avulla rakentamisen kustannukset on saatu laskuun.
Ruotsissa tieteellinen tutkimus ja yritystoiminta ovat tehneet vahvaa yhteistyötä puurakentamisen saralla. Lindbäcksin on kehittänyt toimintaansa muun muassa yhteistoiminnassa Luulajan teknillisen yliopiston kanssa.
Miksi Ruotsissa on onnistuttu siinä, mistä Suomessa on pitkään vain haikailtu?
Luulajan teknillisen yliopiston puurakentamisen professori Lars Stehnin mukaan Ruotsi alkoi panostaa puurakentamiseen maan liityttyä Euroopan Unioniin. Professorin mielestä valtio halusi panostaa puurakentamisen kehitykseen erityisesti, koska sen nähtiin olevan linjassa laajempien ympäristötavoitteiden kanssa.
Yliopistojen lisäksi valtio kannusti rahoituksen keinoin kuntia tutustumaan teolliseen puurakentamiseen. Näin oppimisprosessi oli valmis alkamaan.
Sthenin mukaan EU:hun liittymisen jälkeen Ruotsin valtio laittoi liikkeelle useita ohjelmia teollisen puurakentamisen tutkimuksen kehittämiseksi.
Yliopistojen lisäksi valtio kannusti rahoituksen keinoin kuntia tutustumaan teolliseen puurakentamiseen. Näin oppimisprosessi oli valmis alkamaan.
Yli kaksikerroksisten puutalojen rakentaminen oli Ruotsissa pitkään kiellettyä. Vanhalla lainsäädännöllä pyriittiin estämään kaupunkipalojen syttyminen. Unioniin liittymisen jälkeen maan rakennusmääräyksiä kuitenkin muutettiin. Uudet määräykset olivat yhdenmukaiset kaikille rakennustavoille ja esiin nousi käytännöllisyys.
Tiukkojen palomääräyksien sijaan mahdolliset tulipalot pyrittiin pitämään mahdollisimman hyvin hallittavissa.
Stehnin mukaan Ruotsin valtio ja tutkimusinstituutit kohdensivat huomattavasti varoja myös paloturvallisuuden tutkimiseen. Vaikka tutkimus ei ratkaissutkaan kaikkia ongelmia, loi se toimijoille turvaa ja kasvatti uskallusta rakentaa puusta.
Rahaa kohdennettiin myös yleisesti teollisen toiminnan ja tuottavuuden tehostamisen tutkimiseen. Tässä yhteydessä kartoitettiin esimerkiksi yritysten yleisiä käytäntöjä ja sitä, kuinka tuotantojärjestelmät kannattaisi koostaa.
Stehnin mielestä teollisen puunrakentamisen nousukiito oli lopulta kiinni kahdesta tekijästä: Rakennussektorin ahdingosta ja valtion takaamasta vahvasta taloudellisesta tuesta.
Samaan aikaan, kun rakennusmääräykset muutettiin palvelemaan paremmin teollista puurakentamista, oli rakennusala ollut jo pidemmän aikaa vaikeassa lamassa. 1990-luvulla monet yritykset olivat ahtaalla ja jopa konkurssin partaalla.
Rakennusmääräysten muuttamisen ja puurakentamiseen kohdennettujen tukien seurauksena muutamat yritykset päättivät lähteä kokeilemaan tuntematonta. Stehnin mukaan joillakin yrityksillä valinta saattoi jopa olla liiketoiminnan lopettamisen ja puurakentamiseen lähtemisen välillä.
”Let’s go for timber”, Stehn sanallistaa näiden yritysten silloista tilannetta.
Teollisen puunrakentamisen nousukiito oli lopulta kiinni kahdesta tekijästä: Rakennussektorin ahdingosta ja valtion takaamasta vahvasta taloudellisesta tuesta.
Vaikka Ruotsissa teollinen puurakentaminen on nykyään maailmanluokkaa, on se edelleen pitkälti siihen erikoistuneiden yritysten, kuten Lindbäcksin harteilla.
Jotta puurakentamista voitaisiin valtavirtaistaa edelleen, tarvittaisiin Stehnin mielestä suuret betonirakentamiseen keskittyneet toimijat mukaan rakennusteollisuuden murrokseen.
Professorin mielestä siirtymä on kuitenkin tapahtumassa, vaikkakin siinä voi kestää hetki. Viime aikoina myös perinteiset betonirakentajat ovat näyttäneet vihreää valoa puurakentamiselle enenevissä määrin.
Ruotsin kuntien kiinnostus teollista puurakentamista kohtaan on myös kasvanut päästörajoitusten tiukentamisen myötä.
Puun hinnan nousu ja viimeaikaiset kriisit ovat kuitenkin vaikuttaneet puurakentamiseen laskevasti Ruotsissakin. Alalle ovat jääneet lähinnä puurakentamiseen erikoistuneet yritykset, monien siirryttyä takaisin betonin pariin.
Nykyisen tilanteen helpottamiseen Stehn ei kuitenkaan toivoisi valtion taloudellista tukea.
”Se oli hyvä juttu ensimmäisen kymmenen vuoden ajaksi, jotta homma saatiin liikkeelle. Nykyisin markkinoiden pitäisi hoitaa asiat itse”, Stehn toteaa.
Verorahojen käyttö tukiaisten muodossa nostaa asuntojen todellista hintaa. Tämä voi professorin mielestä haitata hintojen läpinäkyvyyttä.
Valoa tunnelin päässä on kuitenkin havaittavissa. Stehn ei pidä mahdottomana ajatuksena, että teollisen puurakentamisen osuus olisi tulevaisuudessa jopa 30 prosenttia markkinoista.
Tämä vaatii professorin mukaan kuitenkin rohkeutta, etenkin yrityksiltä.
Toimitus on kääntänyt jutun sitaatit englannista suomeksi.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
