• Aarre: Tavoitteena hiilineutraali polkupyörä – Wiilubike valmistetaan Suomessa suomalaisesta koivusta

    Wiilubike on kokemäkeläisen yrityksen panostus bioaikaan ja kunnianosoitus suomalaiselle koivulle.
    Lauri Siukola, yksi Wood Innovations Oy:n perustajista ajaa Wiilubikeä puolisonsa Minnan kanssa.
    Lauri Siukola, yksi Wood Innovations Oy:n perustajista ajaa Wiilubikeä puolisonsa Minnan kanssa. Kuva: Elisa Härkonen
    Metsä
    17.6.201714:00
    Elina Lampela

    Kun Ilari Alaruka muutama vuosi sitten palasi ulkomaankomennuksilta Suomeen, hän katsoi lapsuutensa metsiä Kokemäellä uusin silmin. Sukupolvenvaihdos oli tehty ja koivikot olivat päätehakkuuiässä.

    Metsiä katselleessaan hän mietti, että koivuista pitäisi tehdä jotain näkyvää, jotain muutakin kuin klapeja. Syntyi ajatus koivurunkoisesta pyörästä.

    Biotaloudesta puhuttiin mediassa koko ajan enemmän, kuten myös pyöräilystä. Klapeja tehdessä se välähti, bioajalla polkupyörätkin tehtäisiin puusta. Se olisi täydellinen tuote kunnioittamaan koivun pitkää ikää. Ja ennen kaikkea myös kiitos edesmenneelle isoisälleni, joka oli pitänyt metsät hyvässä kasvukunnossa, vuonna 2015 Wood Innovations Finland Oy:n perustanut Alaruka kertoo.

    Lähtökohtana oli tuoda esiin puun käytön mahdollisuuksia tuotteissa, joissa sitä perinteisesti ei ole totuttu näkemään ja samalla innostaa ihmisiä pyöräilemään. Päätarkoituksena ei ollut tehdä teknisesti normaalia parempaa pyörää.

    Testikäyttäjien kokemukset ovat kuitenkin yllättäneet. Puurunko absorboi tärinää, jota varsinkin mukulakivillä ajettaessa ilmenee. Ensiajatus oli, että Wiilubikestä tulisi liian painava, mutta siitä tulikin vastaavankokoista teräsrunkoista pyörää kevyempi.

    Wiilubikeä on helppo ylläpitää: peruspuhdistus ja puupinnan vahaus riittävät. Pyörän erikoisuus on hihnaveto, joten ketjurasva ei likaa pyörää tai pyöräilijän housunpuntteja.

    Myös hiilineutraalius on valmistajalla mielessä.

    Tavallisten pyörien valmistus ainoastaan vapauttaa hiilidioksidia, mutta Wiilubikessä sitä on sitoutuneena runkoon. Laskelmat ovat vielä kesken, mutta tavoitteena on hiilineutraali polkupyörä, Alaruka paljastaa.

    Lue Aarteen jutusta, mikä suunnittelussa oli haastavinta ja miten ja missä koivupyöriä valmistetaan.

    Artikkelin aiheet
    hiilineutraalius
    polkupyörät
    biotalous
    koivu
    Wiilubike
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio