• Hyytiälän metsäasema sai uuden johtajan – tavoitteena kolmen alan poikkitieteellinen kokonaisuus

    Juho Aalto haluaa kehittää metsäasemaa metsätieteiden ja ilmakehätieteiden tutkimuksen sekä puurakentamiseen ja rakennusten käyttöön liittyvän tutkimuksen kokonaisuudeksi.
    Juho Aalto on työskennellyt pitkään Hyytiälän metsäasemalla tutkijana.
    Juho Aalto on työskennellyt pitkään Hyytiälän metsäasemalla tutkijana. Kuva: Sanne Katainen
    Metsä|Metsä
    27.11.202314:30
    Mia Jouslehto

    Hyytiälän metsäaseman uudeksi asemanjohtajaksi on valittu MMT Juho Aalto, kertoo Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta. Aalto on työskennellyt työskennellyt Juupajoella sijaitsevalla metsäasemalla jo 13 vuoden ajan: ensin väitöskirjan parissa ja myöhemmin tutkijatohtorina ja yliopistotutkijana.

    Maatalous-metsätieteellinen tiedekunta kertoo, että tutkijana Aaltoa ovat erityisesti kiinnostaneet ilmakehätieteiden aiheet, ja hän on osaltaan vastannut Hyytiälään sijoittuvan metsän ja ilmakehän vuorovaikutuksia mittaavan SMEAR II -aseman toiminnasta.

    Asemanjohtajana Juho Aalto kokee vastaavansa ennen kaikkea siitä, että metsäasema voi mahdollisimman hyvin palvella kaikkea siellä tehtävää tutkimusta ja opetusta.

    ”Metsäasemalla opetus ja tutkimus ovat keskiössä, kun ratkotaan monipuolisesti ja -tieteisesti luonnonvarojen kestävää käyttöä sekä muita suuria ympäristöön ja ilmastoon liittyviä haasteita. Koen metsäaseman paikaksi, jossa pääsee hyvin käytännönläheisellä tavalla osallistumaan näiden ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta aivan kriittisen tärkeiden alojen tutkimukseen”, Aalto sanoo tiedotteessa.

    Viime vuosikymmeninä asemalla on tapahtunut merkittäviä muutoksia, kun ilmakehätieteiden tutkimus on noussut metsätieteiden tutkimuksen rinnalle. Kesällä 2023 valmistuneen aseman uudisrakennukseen myötä mukaan ovat tulleet myös puurakentamiseen ja rakennusten käyttöön liittyvä tutkimus.

    Aallon mukaan Hyytiälä jatkaa kehittymistään näiden kolmen alan yhteiseksi, moni- ja poikkitieteelliseksi kokonaisuudeksi.

    Lisää aiheesta
    • Uusien rakennusten on tarkoitus sointua Hyytiälän metsäaseman historialliseen miljööseen. Kuvan oikeassa laidassa puun takaa pilkistää punainen 110-vuotias Impivaara.

      Hyytiälän uudet puurakennukset seisovat paikallaan ainakin 150 vuotta ja niissä voidaan tutkia esimerkiksi huoneilman laatua

    • Maailman tutkituin puu sijaitsee Juupajoella Hyytiälän SMEAR-tutkimusasemalla. Puusta mitataan kaasujenvaihtoa neulasista juuristoon asti. Puu imee sisäänsä hiilidioksidia, mutta hengittää sitä myös ulos.

      Maailman metsät ovat muuttuneet hiilinielusta päästöjen lähteeksi, sanoo FAO:n asiantuntija – Suomessa metsä on yhä tukevasti hiilinielu, suomalaistutkija: "Luonnontieteellisesti paljon suurempi kuin poliittisesti"

    • Tutkimusaseman puut laputettiin viime kesänä, mikä helpotti talven lumituhojen kartoitusta.

      Hyytiälässä selvitetään metsien hiilitaseita – vastaavanlaisia tutkimusasemia tarvittaisiin lisää

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    ”Olisi varmaan kivaa ja hyödyllistä, jos metsässä kulkiessasi voisi katseella tunnistaa kasveja ja lintuja sekä määrittää metsän kasvupaikan,” pohtii Simo Jaakkola kolumnissaan. Kuvituskuva.
    Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Älylaseilla metsätieto suoraan silmille? Laseista voi pian olla hyötyä myös koneenkuljettajille

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • FinnMetko 2026 -näyttelyssä on esillä laajasti koneyrittämisen kalustoa. Metsäkonepuolella esillä ovat niin pienemmät, kuin suuremmatkin koneet.

    Koneviesti | FinnMetko 2026 -näyttelytapahtuma syyskuun alussa – tuttu alue Jämsässä täynnä toimintaa