• Puukauppa käy säästöliekillä

    Puukauppa ei ole vilkastunut syksyllä odotusten mukaisesti. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan lokakuussa puukaupat ovat vähentyneet viidenneksen viimevuotisesta.
    Metsäteollisuuden ostot ovat vähentyneet viidenneksellä lokakuussa.
    Metsäteollisuuden ostot ovat vähentyneet viidenneksellä lokakuussa. Kuva: Jarmo Palokallio
    Metsä
    27.10.201413:03
    MT toimitus

    Yksityismetsistä kertyi syyskuussa puuta 3,1 miljoonaa kuutiometriä. Puukauppaa jarrutti ostajien varovaisuus. Etenkin kuusitukista oli ylitarjontaa.

    Vaikka puukauppa on käynyt syksyllä verkkaisesti, alkuvuosi oli sen verran ripeä, että syyskuun loppuun mennessä puukaupan määrä oli sama kuin vuotta aiemmin.

    Lokakuun kolmen ensimmäisen viikon tietojen perusteella verkkainen tahti jatkuu puukaupassa. Metsäteollisuuden ostot ovat supistuneet viidenneksellä verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.

    Syyskuussa metsäteollisuus maksoi puusta prosentin enemmän kuin kuukautta aiemmin. Viime vuoden keskihintaan verrattuna ainut nousija oli koivutukki. Muiden puutavaralajien hinnat olivat ennallaan tai laskivat lievästi.

    Kantohinnoista poiketen hankintahinnat alenivat syyskuussa prosentin elokuusta.

    Artikkelin aiheet
    puukauppa
    metsäteollisuus
    Metsäntutkimuslaitos
    puun hinta
    kuusitukki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle