• Äänekosken tehdas kaipaa kipeästi kuljettajia – ”Muuten puuhuolto saattaa kärsiä”

    Ensimmäisten puukuormien ajo Äänekosken sellutehtaalle alkaa heti heinäkuun alussa.
    Jatkossa uudelle biotuotetehtaalle ostetaan enemmän havupuuta kuin koivua, Metsä Groupin puunhankinnasta vastaava Yrjö Perälä sanoo.
    Jatkossa uudelle biotuotetehtaalle ostetaan enemmän havupuuta kuin koivua, Metsä Groupin puunhankinnasta vastaava Yrjö Perälä sanoo. Kuva: Petteri Kivimäki
    Metsä
    15.3.201711:54
    Maria Pohjala

    Logistiikka Äänekosken biotuotetehtaan puunhuoltoa varten alkaa Metsä Groupin puunhankinnasta vastaavan Yrjö Perälän mukaan olla valmis. Metsäkone- ja puuautojenkuljettajista on kuitenkin pulaa.

    Taitavia kuljettajia tarvittaisiin Perälän mukaan jopa 200 lisää yksin yrityksen omiin puukuljetuksiin ja hakkuisiin.

    ”Muuten puuhuolto tehtaalle saattaa kärsiä.”

    Metsä Groupiin kuuluvan Metsä Fibren tehtaan nykyinen koivukuituvaltainen tuotanto kääntyy uudessa laitoksessa havusellupainotteiseksi. Kaksi kolmasosaa uuden tehtaan käyttämästä puusta on havupuuta.

    Tuotannon lisäys on noin 800 000 tonnia vuodessa, josta 700 000 on havu- ja loput koivusellua. Koko uusi tuotanto myydään ulkomaille.

    Perälä kertoo kuluvan vuoden puukaupan alkaneen ennätyslukemissa.

    Puunostajat ovat ostaneet yksityismetsistä puuta yhteensä 9 miljoonaa kuutiometriä. Se on 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

    "Nykytahdilla viime vuoden yksityismetsistä ostetun puun määrä, 44 miljoonaa kuutiometriä, ylitetään."

    Perälä arvioi, että 47 miljoonaa kuutiometriä voi mennä tänä vuonna rikki.

    Biotuotetehtaan käyttämästä puusta noin 80 prosenttia tulee metsänomistajilta. Loppu tulee vaihtokaupoilla muilta yrityksiltä. Tukkipuu, jota tulee vaihtokauppojen mukana, päätyy yrityksen omille sahoille ja muille alueen yksityisille sahoille.

    Artikkelin aiheet
    Äänekosken tehdas
    Metsä Fibre
    puuhuolto
    kuljettajapula
    puuteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle