
Millaisin silmin suomalaisen metsäteollisuusyrityksen uusi strategiajohtaja seuraa EU:n metsästrategian valmistumista?
Seuraan Euroopan unionissa käytävää metsäkeskustelua hieman huolissani. EU:ssa on valmistelussa ennätysmäärä metsäalaan liittyviä aloitteita.
On tietysti positiivista, että monet tahot haluavat kehittää metsätalouteen ja -teollisuuteen liittyvää toimintaa. Huolestuttavaa on se, että osa keskustelijoista katsoo metsätaloutta vain yhdestä näkökulmasta ja haluaa rajata metsien talouskäyttöä.
Metsäteollisuus on hyvien puolella. Me Metsä Groupissa haemme kestävän kehityksen aihioita ja pohdimme, kuinka suomalaisella puulla ja pohjoisella kuidulla voisi edistää biotaloutta fossiilipohjaisen talouden korvaajaksi. Siitä hyötyvät kaikki.
Mikä EU:sta tuleva linjaus olisi pahin uhkakuva Suomen metsäteollisuudelle?
Varmasti se, jos ensikuidun käyttöä eli metsien hakkuita pyritään rajoittamaan tavalla tai toisella. Ei esimerkiksi nähtäisi sitä, että ensikuidun kysyntä varmistaa myös sen, että metsistä pidetään huolta ja että ne pysyvät elinvoimaisina ja samalla hiilensidontakykyisinä.
Ensikuidusta valmistetaan monenlaisia ihmisen arkea parantavia kuluttajatuotteita, ja samalla korvataan fossiilisia materiaaleja.
Vaikuttaako EU:n valmistelema kestävän rahoituksen luokitusjärjestelmä (taksonomia) rahoitukseenne jatkossa?
Totta kai se voi vaikuttaa pitkällä tähtäimellä. Onkin tärkeää lisätä päättäjien ja kuluttajien tietoisuutta siitä, mikä on luonnon kannalta kestävää teollisuutta eri näkökulmat huomioon ottaen.
Olet ollut pitkään Metsä Groupissa eri johtotehtävissä. Yllätyitkö nimityksestä strategiajohtajaksi?
Onhan se aina pieni positiivinen yllätys, kun tarjotaan uusia haasteita.
Olen työskennellyt Metsä Groupissa vuodesta 2007. Aluksi olin ICT-puolella tietohallintojohtajana. Sieltä siirryin Metsä Boardiin vastaamaan liiketoiminnan kehityksestä, mikä on ydinosaamistani. Ennen nykyistä tehtävääni vastasin neljä vuotta kartonkiliiketoiminnan myynnistä ja toimitusketjusta. Siirryin siis operatiivisesta tehtävästä strategisemmalle tasolle.
Millaista osaamista tuot konsernin johtoryhmään?
Metsä Groupin johtoryhmässä on hyvin monipuolista teollisuuden osaamista. Minulla on ollut toinen jalka jo pidempään ICT-teknologiassa, ja olen ollut muun muassa Tietoevry Oyj:n hallituksen jäsen. Uskoisin tuovani johtoryhmään nimenomaan tieto- ja viestintätekniikan sekä palveluliiketoiminnan osaamista.
Metsäteollisuus on hyödyntänyt automaatiota tehokkuuden parantamiseen jo vuosikymmenien ajan. Meillä on kuitenkin edelleen paljon potentiaalia digitalisaation hyödyntämiseen, olkoon se sitten tekoälyä tai muuta modernia teknologiaa.
Mikä on Metsä Groupin nykyisen strategian ydin?
Ensinnäkin haluamme lisätä suomalaisen metsän arvoa. Toiseksi haluamme kasvaa kannattavasti yhdessä asiakkaidemme kanssa. Lisäksi haluamme edistää biotaloutta ja korvata siten fossiilisia raaka-aineita.
Mitkä ovat avaintavoitteenne kestävän kehityksen osalta?
Tavoitteenamme on varmistaa metsien vahva kasvu ja monimuotoisuus, lisätä hiiltä pitkään sitovien puutuotteiden määrää ja tehdä omasta tuotannostamme kokonaan fossiiliton. Toimintamme on jo nyt selvästi hiilinegatiivista, mutta haluamme silti parantaa silläkin saralla. Vuoteen 2030 mennessä olemme luopuneet kaikista fossiilisista polttoaineista. Nytkin niiden osuus on vain kymmenesosa energiastamme.
Mitä sanot niille, jotka väittävät, että Suomen metsät hakataan kiinalaisten vessapaperiksi?
Suomessa metsänhoito on aina monimuotoinen asia, ja metsänomistajat hoitavat metsiään ylisukupolvisesti.
Metsästä saadaan lopulta tukkipuuta, mutta kasvatuksen ohessa syntyy muitakin tuotteita, kuten kuitupuuta, josta voimme valmistaa esimerkiksi sellua kiinalaisten kuluttajien käyttöön.
Kuitupuun jalostaminen on koko kansantaloudellemme tärkeää esimerkiksi vientitulojen vuoksi. On hienoa, että pystymme käyttämään eri puutavaralajeja tehokkaasti. Autamme osaltamme kiinalaisia kasvattamaan elintasoaan vastuullisin keinoin.
Miten pitkään nykyinen sahatavarabuumi voi jatkua?
Rakentaminen on elpynyt voimakkaasti koronan aikana, ja siksi kysyntää on. En kuitenkaan lähde ennustamaan, kuinka kauan tämä jatkuu, sillä ennustaminen on asiantuntijoillekin mahdotonta.
Metsä Groupilla on ollut kova investointitahti. Voisiko seuraava investointinne liittyä kartonkiin?
Pakkausmateriaalien kysyntä on ollut erittäin hyvällä tasolla. Metsä Board on jo ilmoittanut investoivansa Kemin lainerikoneen kapasiteetin nostamiseen. Kemissä valmistettua päällystettyä aaltopahvia viedään paljon esimerkiksi Yhdysvaltoihin. Lisäksi Ruotsin Husumin tehtaalla tutkitaan parhaillaan mahdollisuutta laajentaa kartonkilinjaa.
Kuinka kartonkiasiakkaiden ostokäyttäytyminen on muuttunut?
Koronapandemia on lisännyt kartongin kulutusta useissa loppukäyttötarkoituksissa, esimerkiksi ruoka- ja lääkepakkaamisessa. Samaan aikaan kulutus on laskenut perinteisissä tax free -tuotteissa matkustamisen vähentyessä.
Innovaatioyhtiönne Metsä Spring lanseerasi tänä keväänä Kuura-tekstiilikuitubrändin. Mitä muuta uutta on muhimassa?
Kehitämme tällä hetkellä vahvasti 3D-kuitutuotteita. Äänekoskelle rakennetaan parhaillaan 3D-kuitutuotteiden koelaitosta. 3D-kuidulla voidaan korvata esimerkiksi muovista ja alumiinista valmistettuja pakkauksia.
Koko ajan haetaan uusia lähtöjä siihen, miten pohjoista kuitua voitaisiin käyttää tehokkaasti uusissa, ympäristöystävällisissä ratkaisuissa.
Mistä kilpailijayrityksenne innovaatiosta olet ilahtunut?
Mielestäni metsäteollisuus on viime vuosina tuonut hienosti esille uusia innovaatioita muun muassa muovin korvaamiseksi. Kaikki alalla tehdyt innovaatiot vievät yhteistä asiaa eteenpäin.
Milloin kävit viimeksi metsässä ja mitä siellä teit?
Kaksi päivää sitten kävin kävelemässä metsässä Kirkkonummella.
Artikkeli on julkaistu Aarteessa 5/2021.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
