• Mediat: Susijahtia häirinneitä aktivisteja pidätetty Norjassa

    Norjan ns. susialueella alkoi vuodenvaihteessa sudenmetsästys. Norjan mediat kertovat, että alueella on pidätty viisi susiaktivistia.
    Norjan susijahdeissa on tähän mennessä kaadettu yhdeksän sutta.
    Norjan susijahdeissa on tähän mennessä kaadettu yhdeksän sutta. Kuva: Timo Heikkala
    Metsä|Erä
    12.1.202408:00
    Eija Vallinheimo

    Norjan yleisradioyhtiö NRK raportoi, että viisi ihmistä on pidätetty, koska he tuhosivat merkkejä, jotka oli pystytetty merkitsemään sudenmetsästysaluetta.

    Lisäksi poliisi on saanut ilmoituksia myös sudenmetsästäjiin kohdistuneista muista vahingonteoista. Esimerkiksi metsästäjien autonrenkaita on yritetty vahingoittaa erilaisilla teille asetelluilla raudoilla jopa metsästäjien kotiosoitteissa.

    ”Viisi aktivistia pidätettiin ilkivallasta tai osallisuudesta vahingon aiheuttamiseen. Yksi henkilö pidätettiin, koska hän ei noudattanut poliisin määräystä poistua alueelta”, kertoo Norjan itäisen poliisipiirin päivystävä asianajaja Alf Minothi NRK:lle.

    ”Metsästyksestä saa olla eri mieltä, mutta laillista metsästystä ei saa estää”, Minothi toteaa.

    ”Aktivistit ovat asettaneet ääneenlausutun tavoitteen, että he haluavat häiritä metsästystä, joten on erikoista, että he nyt väittävät haluavansa vain tarkkailla jahtia. Valtion tehtävä on tarkkailla metsästystä, ei aktivistien”, Maanomistajayhdistyksen hallituksen jäsen Gudbrund Kvaal sanoo NRK:lle. Kvaal kertoo, että maanomistajien on annettava lupa sudenmetsästykselle maillaan.

    ”Monille meistä susivyöhykkeellä asuvista tärkeintä on, että viranomaiset osoittavat sudenmetsästyksellä todella tarkoittavansa sitä, kun sanovat, että susikantaa tulee hallita eikä tästä tule tehdä susien suojelualuetta”, Kvaal päättää.

    Aktivistit vastustavat sudenmetsästystä ja katsovat, että Norjan ilmasto- ja ympäristöministeriön päätös susien metsästämisestä on väärä.

    Norjan susijahdeissa on tähän mennessä kaadettu yhdeksän sutta. Susivyöhykkeen sisällä on ammuttu seitsemän ja sen ulkopuolella kaksi sutta. Yhteensä lupa on 32 suden ampumiselle.

    Jaktjournalen: Så går vargjakten i Norge – aktivister gripna

    NRK: Ulvefelling skaper konflikter i skogen: Aksjonister mener jegerne tøyer lovverket

    Lisää aiheesta
    • Ruotsissa suden kannanhoidollinen metsästys alkaa 2. tammikuuta.

      Erä | Susijahteja käynnissä parhaillaan Virossa ja Sveitsissä, Ruotsissa jahti alkaa vuodenvaihteen jälkeen

      Tilaajalle
    • Tämän vuoden jahti kestää Ruotsissa enintään helmikuun 15. päivään asti.

      Erä | Ruotsin susijahti alkoi – katso, kuinka monta sutta naapurimaassa voidaan ampua

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • &quot;Primus Turistskij&quot;-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle