• Lisääntynyt vapaa-aika näkyy kalastonhoitomaksuissa: Tuotto ylitti jo 10 miljoonaa euroa

    Kasvua selittävät sekä kalastajien määrän lisääntyminen että aiemmin kalastaneiden suurempi aktiivisuus.
    Kiinnostus kalastonhoitomaksua kohtaan on kasvanut tänä vuonna kaikissa ikäryhmissä. Suhteellisesti eniten kasvua näkyy ikähaarukan ääripäissä: 55 vuotta täyttäneissä ja 18−25-vuotiaissa.
    Kiinnostus kalastonhoitomaksua kohtaan on kasvanut tänä vuonna kaikissa ikäryhmissä. Suhteellisesti eniten kasvua näkyy ikähaarukan ääripäissä: 55 vuotta täyttäneissä ja 18−25-vuotiaissa. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Metsä
    13.9.202017:50
    Anni-Sofia Hoppi

    Kalastonhoitomaksujen tuotto ylitti syyskuun alussa 10 miljoonaa euroa, tiedottaa Metsähallitus.

    Metsähallituksen kyselyn mukaan tuoton kasvua selittävät sekä kalastajien määrän lisääntyminen että jo aiemmin kalastaneiden suurempi aktiivisuus.

    Kalastonhoitomaksuista on kertynyt syyskuun alkuun mennessä jo lähes 20 prosenttia enemmän tuottoa kuin viime vuonna vastaavalla ajanjaksolla.

    "Tänä kesänä kalastus on selvästi yhdistänyt suomalaisia. Lapset ovat houkutelleet vanhempia kokeilemaan kalastamista, ja moni on herätellyt vanhan harrastuksen vuosien jälkeen henkiin. Iloksemme viesti kalastonhoitomaksun merkityksestä on tavoittanut myös aiemmin luvatta kalastaneita", sanoo Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi.

    Ensimmäistä kertaa kalastonhoitomaksun maksaneista noin 60 prosenttia kertoi kalastaneensa tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Heistä noin puolet koki lisääntyneen vapaa-ajan vaikuttaneen harrastuksen aloittamiseen.

    Kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18–64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla. Sen voi ostaa muun muassa Metsähallituksen verkkokaupassa, Eräluvat-sovelluksessa tai R-kioskilla.

    Metsähallitus tilittää keräämänsä kalastonhoitomaksut maa- ja metsätalousministeriölle, joka myöntää varoja ely-keskuksen kanssa muun muassa kalastuksenvalvontaan ja kalavesien kestävän käytön suunnitteluun.

    Metsähallitus toteutti kyselyn 75 615:lle kalastonhoitomaksun tänä vuonna maksaneelle, joista kyselyyn vastasi 18 565 henkilöä.

    Lue myös:

    Eräluvat-sovellus on julkaistu – nyt sillä voi hankkia kalastusluvan ja maksaa kalastonhoitomaksun

    Artikkelin aiheet
    kalastonhoitomaksu
    kalastus
    Metsähallitus
    vapaa-aika
    Eräluvat-sovellus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua