• Kokoomuksen Milla Lahdenperä vaatii susiongelmaan pikaisia kansallisia toimia ja enemmän kaatolupia

    Kansanedustaja Milla Lahdenperä (kok.) vaatii suden kannanhoidollisen metsästyksen laajentamista.
    Lahdenperä on tehnyt suden kannanhoidollisesta metsästyksestä kirjallisen kysymyksen.
    Lahdenperä on tehnyt suden kannanhoidollisesta metsästyksestä kirjallisen kysymyksen. Kuva: Kimmo Falck
    Metsä|Erä
    22.12.202310:30
    Eija Vallinheimo

    Maa- ja metsätalousministeriön antama susiasetus mahdollistaa riistakeskukselle 28 suden kaatoluvan myöntämisen metsästysvuonna 2023–2024. Nämä luvat saattavat kuitenkin vielä pysähtyä hallinto-oikeuteen.

    Lisää aiheesta
    • Asetus mahdollistaa metsästysluvan myöntämisen myös kannanhoidollisella perusteella, mikäli tapauskohtaiset edellytykset sille täyttyvät.

      Erä | MMM: Suden metsästykseen saa myöntää enintään 28 poikkeuslupaa

      Tilaajalle

    Kokoomuksen kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Milla Lahdenperä vaatii suurempaa määrää kaatolupia sekä nykyistä oikeusvarmempia keinoja susikannan harventamiseksi.

    ”Susien ihmisarkuuden poistuminen ja jatkuva läsnäolo pihoissa sekä koulureiteillä aiheuttavat laajamittaista turhautumista Suomen suurpetopolitiikkaan.” Milla Lahdenperä

    ”Suden kannanhoidollisen metsästyksen toteutuminen pitää varmistaa, myös juridisen perustan osalta”, Lahdenperä vaatii.

    ”Nykyisen asetuksen sallima kannanhoidollinen määrä ei ole riittävä. Susitihentymien harventamiseen tarvitaan mittavampaa kannanhoitoa, jolla torjuttaisiin susien aiheuttamia vahinkoja sekä palautettaisiin susien ihmisarkuutta. Tämä on välttämätöntä ihmisen ja suden rinnakkaiselon kannalta”, Lahdenperä sanoo.

    Lahdenperä on tehnyt suden kannanhoidollisesta metsästyksestä kirjallisen kysymyksen, jossa pureudutaan susiongelmaan ja kysytään muun ohella mahdollisuudesta asiantuntijaryhmän perustamiseksi.

    Hallitusohjelmassa sitoudutaan siihen, että suurpetojen kannanhoidollinen metsästys turvataan lainsäädännöllä. Lahdenperän mukaan uusien KHO:n linjausten valossa muutoksille saattaa olla tarvetta.

    ”Susien ihmisarkuuden poistuminen ja jatkuva läsnäolo pihoissa sekä koulureiteillä aiheuttavat laajamittaista turhautumista Suomen suurpetopolitiikkaan. Susien kannanhoidollisen metsästyksen toteutuminen pitää varmistaa, myös juridisen perustan osalta”, Lahdenperä vaatii.

    Euroopan komissio on ehdottanut suden suojelutason keventämistä.

    ”On hienoa, että Brysselissä on herätty maaseudun todellisuuteen: sudet ovat merkittävä uhka, mahdollisesti myös lapsille. Komission aloite käynnistää pitkän prosessin, joka helpottaa kannanhoitoa. Tästä huolimatta tarvitaan pikaisia kansallisia toimia. Kuten komissiostakin muistutettiin, tulee jäsenvaltioiden hyödyntää luontodirektiivin poikkeamismahdollisuuksia jo tässä vaiheessa”, Lahdenperä sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Kansallisia toimia tarvitaan Metsästäjäliiton mukaan EU-komission linjamuutoksesta huolimatta.

      Erä | Metsästäjäliitto: Suden suojelutason muutokset vievät vähintään kaksi vuotta ‒ muutos ei koske muita suurpetoja

      Tilaajalle
    • EU:n 23 jäsenvaltiossa arvioidaan olevan yli 20 000 sutta.

      Erä | Euroopan komissio ehdottaa suden suojelutason höllentämistä EU:ssa – Sarvamaa: ”Jo oli aikakin”

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle