• Näin maaseutuvihreät ratkaisisivat susiongelman ‒ selvä kanta metsien käyttöön

    Silja Keräsen ja Minna Höltän mielestä lihan ja maidon kulutusta pitäisi vähentää Suomessa, mutta myös kotieläintiloja tarvitaan.
    Maaseutu- ja erävihreiden entinen puheenjohtaja Silja Keränen (kuvassa vasemmalla) ja nykyinen puheenjohtaja Minna Hölttä osallistuvat vihreiden puoluekokoukseen Hämeenlinnassa.
    Maaseutu- ja erävihreiden entinen puheenjohtaja Silja Keränen (kuvassa vasemmalla) ja nykyinen puheenjohtaja Minna Hölttä osallistuvat vihreiden puoluekokoukseen Hämeenlinnassa. Kuva: Jukka Koivula
    Metsä|Erä
    7.6.202516:00
    Jukka Koivula
    Hämeenlinna

    Maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtajan Minna Höltän mielestä susikeskustelu Suomessa on äärimmäistä.

    ”On todella harmi, että keskustelu on niin rajua ja jakavaa. Susikeskustelua pitäisi käydä kahden tutkitun faktan pohjalta. Ensinnäkin petovahinkoja tapahtuu ja niitä pitää pystyä torjumaan. Ja fakta on myös, että susi on todella uhanalainen laji Suomessa”, Hölttä toteaa.

    Valkeakoskelainen Hölttä kertoo itse asuvansa aivan susireviirin rajalla.

    ”Minulla on hevosia ja pidän eläinten turvakotia, joten asia koskettaa henkilökohtaisesti. Lähtisin hakemaan ratkaisuja Ruotsin mallin tapaan, eli helpottaisin ja nopeuttaisin häirikkösusien poistamista.”

    ”Lähtisin hakemaan ratkaisuja Ruotsin mallin tapaan, eli helpottaisin ja nopeuttaisin häirikkösusien poistamista.”

    Minna Hölttä

    Susien kannanhoidollista metsästystä Hölttä ei kuitenkaan haluaisi Suomeen.

    ”Pitäisin melko järjettömänä tapana koko susikantaan kohdistuvia toimia, kun ongelmia aiheuttavat vain tietyt yksilöt.”

    Maaseutu- ja erävihreiden entinen puheenjohtaja ja vihreiden entinen varapuheenjohtaja Silja Keränen Kajaanista on samoilla linjoilla susiasiassa.

    ”Pitäisi saada helpommin kaatolupia ongelmayksilöihin. Mutta kannanhoidollinen metsästys, mitä myös ajetaan, ei olisi kestävää eikä järkevää, koska se hajottaa laumat.”

    Silja Keränen ei saanut jatkokautta vihreiden varapuheenjohtajana, vaan uusiksi varapuheenjohtajiksi valittiin tänään lauantaina iltapäivällä Shawn Huff, Jenni Pitko ja Allu Pyhälammi.

    ”Hakkuita ja avohakkuitakin voidaan tehdä, mutta nykyisellään hakkuumäärät ovat Suomessa liialliset.”

    Silja Keränen

    Keräsen mielestä metsien käyttö on mennyt Suomessa liiallisuuksiin.

    ”Metsäteollisuutta toki tarvitaan. Hakkuita ja avohakkuitakin voidaan tehdä, mutta nykyisellään hakkuumäärät ovat Suomessa liialliset. Tärkeää olisi myös kiinnittää huomiota siihen, missä hakkuita tehdään”, kajaanilainen tähdentää.

    ”Liian usein Kainuussakin tulee julki arvokkaisiin vanhoihin metsiin tehtyjä hakkuita tai suunnitelmia sellaisten tekemiseksi. Ei hakkuita saa tehdä joka ikisessä paikassa”, Keränen sanoo.

    Keräsen mielestä metsänomistajille täytyisi luoda taloudellisia kannusteita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen.

    Silja Keränen (vihr.) Kajaanista pitää metsien nykyisiä hakkuumääriä Suomessa liiallisina.
    Silja Keränen (vihr.) Kajaanista pitää metsien nykyisiä hakkuumääriä Suomessa liiallisina. Kuva: Petteri Kivimäki

    Hölttä ja Keränen katsovat, että Suomessa tarvitaan jatkossakin eläinperäistä maataloustuotantoa.

    ”Lihan- ja maidontuotannon määrää suhteessa kasvipohjaiseen tuotantoon pitäisi kuitenkin merkittävästi laskea niin Suomessa kuin koko maailmassa, sillä nykyisellä tasolla oleva lihantuotanto ja -kulutus ei ole kestävää”, Hölttä perustelee.

    ”Nykyisellä tasolla oleva lihantuotanto ja -kulutus ei ole kestävää.”

    Minna Hölttä

    Hölttä arvioi, ettei nykymuotoinen malli kotieläintuotannossa ole myöskään optimaalinen maatalousyrittäjille.

    ”Tukipolitiikkaa pitäisi ehdottomasti uudistaa EU:ssa siihen suuntaan, että nykyistä monimuotoisemmat ja pienemmät tilat olisivat elinvoimaisia. Nythän on hirveä paine keskittää tuotantoa.”

    ”Pitäisi pystyä kehittämään monimuotoisempia maatiloja, jossa pyritään energiaomavaraisuuteen ja kehittämään suljettua kiertoa tilan sisällä. Valtavien eläinmäärien sijaan lihaa ja maitoa voisi tuottaa eläinten hyvinvointi ja laatu edellä”, maaseutu- ja erävihreiden puheenjohtaja perustelee.

    ”Tukipolitiikkaa pitäisi ehdottomasti uudistaa EU:n tasolla siihen suuntaan, että nykyistä monimuotoisemmat ja pienemmät tilat olisivat elinvoimaisia.”

    Minna Hölttä

    Silja Keräsen mielestä ruuantuotanto on tärkeää turvata maan eri osissa.

    ”Aika pitkältihän meillä tässä maassa tuotetaan ruokaa talkoilla, ja niin asia ei saisi olla. Se, että maataloutta harjoitetaan kattavasti eri puolilla maata, on mitä suurimmissa määrin huoltovarmuutta ja myös turvallisuuspolitiikkaa.”

    Eläinpohjaisen maataloustuotannon vähentämisessä Keränen lähtisi liikkeelle kulutuksesta.

    ”Ajatus on, että se tapahtuisi enemmänkin luonnostaan kulutuksen vähenemisen kautta.”

    Minna Höltän mielestä Suomessa ei pitäisi syödä lainkaan sellaista ruokaa, joka ei täytä kotimaisia laatuvaatimuksia.

    ”Suomessa eläintuotannon vaatimukset ovat korkeammalla tasolla kuin monessa muussa maassa. Siksi on maatalouden kannattavuuden kannalta epäreilua, että esimerkiksi julkisissa laitoksissa syödään suuret määrät sellaisissa oloissa tuotettua lihaa, jota ei Suomessa saisi edes valmistaa.”

    Vihreät on koolla puoluekokouksessaan Hämeenlinnassa tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina.

    Klo 17:26 lisätty tieto vihreiden uusista varapuheenjohtajista.

    Lisää aiheesta
    • Kärköläläiselle lammastilalle sudet ovat aivan uusi uhka.

      Yhteiskunta | Kärkölässä susi tuli ensimmäistä kertaa lammastilan pihapiiriin ja näky oli karu

    • Lampaita laitumella. Kuvituskuva.

      Erä | Suden ampumiseen heltisi poikkeuslupa neljän karkotuksen ja kuuden tapetun lampaan jälkeen

    • Kuvan susi ei liity tapaukseen.

      Erä | KSML: Sudet tappoivat lampaita Jämsässä ‒ ”Ne olivat ensimmäistä ja viimeistä kertaa sillä laitumella”

    • Kevättalvella korjattiin puuta viimevuotista enemmän.

      Metsäteollisuus | Puun korjuussa ryske päällä

      Tilaajalle
    • Hakkuut kasvoivat viime vuonna hieman edellisvuodesta.

      Ilmastonmuutos | Metsämaan päästöt kasvoivat viime vuonna, puutuotteet pysyivät hiilinieluna

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Messuportit aukeavat perjantaina 7.6. kello 10.00. Edellisellä kerralla vuonna 2022 messuvieraita oli noin 26 000.

    Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2024 järjestetään 25. kerran Riihimäellä – mukana kaksi uutuutta

  • Koneviesti | Kansainväliset Erämessut 2022 avattiin neljän vuoden tauon jälkeen

  • "Primus Turistskij"-retkikeitin on pakattu mitoiltaan 13 x 13 x 8-senttiseen peltiaskiin, joka muuttuu parissa sekunnissa keitinalustaksi. Keitin koostuu 1,2 desin vetoisesta bensasäiliöstä ja säädettävästä suojalevystä, säätöventtiilistä, polttimesta ja sen alla olevasta esilämmitysaltaasta sekä irrallisesta keittolevystä.

    Koneviesti | Onko edullinen Smert Turistov -retkikeitin lempinimensä mukaisesti ”Turistien surma”? – laite on neuvostoliittolaisen suihkumoottoritehtaan valmistama

    Tilaajalle