Puukaupassa häämöttää syyslomien jälkeinen loppukiri ennen joulutaukoa. Puun hintoihin viime viikkoon päättynyt neljän viikon jakso ei tuonut muutoksia.
Metsänomistajat myivät viime viikolla 0,78 miljoonaa kuutiometriä puuta Metsäteollisuus ry:n jäsenille. Se on enemmän, kuin edellisinä vuosina vastaavalla viikolla.
Mikäli puukauppa seuraa aiempien vuosien trendejä, seuraavaksi edessä on joulukuun alkuun kestävä loppukiri.
Puun hinnoissa heilahtelut ovat syksyn aikana jääneet vähäisiksi. Viime viikkoon päättyneellä neljän viikon jaksolla kuusitukista maksettiin keskimäärin 81,5 euroa kuutiolta. Se on pari euroa kesän huippuhintoja vähemmän.
Mäntytukista maksettiin viime viikolla 79 ja koivusta 64 euroa kuutiolta. Vuosi sitten niiden keskihinnat olivat noin 65 ja 57 eurossa kuutiolta.
Mäntykuitupuusta maksettiin viime viikolla keskimäärin 31,3 euroa kuutiolta. Vuosi sitten sen hinta oli 23 euron tietämissä.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
