"Virvelikalastus on marssia, perhokalastus balettia"

Perhokalastukseen liitetään enemmän mystiikkaa kuin mihinkään muuhun kalastuksen lajiin.

Tämä on tietysti perhokalastajien omaa aikaansaannosta. Perhostaja todennäköisesti hieman nauttii salaperäisestä vaikutelmasta, joka syntyy, kun hän lymyilee leveälierisen huopahattunsa alla napaansa myöten joessa usvaisessa kesäyössä ja leijuttaa pitkällä, hoikalla vavalla hyttysen kokoista perhoa virran yllä.

Heittosiima piirtää ilmaan näyttäviä kaaria, ja dramaattisessa finaalissa perho laskeutuu veden kalvolle pehmeästi kuin haahkan untuva.

Kala ampaisee vartiopaikaltaan ison kiven suojasta. Siima kiristyy ja vapa nousee pystyyn ottaakseen vastaan rajun nykäisyn…

New York Timesin entinen politikan toimituksen pomo Howell Raines vertaa kulttikirjassaan Perhokalastus ja keski-iän kriisi säväriä, jonka kalan isku aiheuttaa perhokalastajan hermojärjestelmään, keskiraskaaseen orgasmiin. Vertaus saattaa kertoa enemmän herra Rainesin seksielämästä kuin perhokalastuksesta. Totta kuitenkin on, että perhovälineillä kosketus kalaan on herkimmillään.

Virvelikalastus on marssia, perhokalastus balettia.

Perhostajan unelma on joskus päästä joelle, jossa ei ole koskaan aikaisemmin perhoa uitettu. Neitseellisiä virtoja vain on valitettavan harvassa. Yksi sellainen löytyi karttatiedustelun perusteella Vienan Karjalasta. Lehahdimme paikalle venäläisellä MI-8 -helikopterilla. Vatkain leijui metrin korkeudella, koska rantakosteikko oli liian upottava laskeutumiseen. Varusteet vyörytettiin takaovesta ja lopuksi hyppäsimme perään. Kopteri katosi taivaan sineen jättäen meidät hyllyvälle rantaniitylle pystykorvan kokoisten paarmojen armoille.

Joki löytyi erämaajärven toiselta puolelta. Kaikki olisi ollut täydellistä, ellei hellekesä olisi kuivattanut virtaa sarjaksi mutaisia lätäköitä. Onneksi oli makkaraa mukana.

Olen saanut perholla taimeneni ja harjukseni, mutta ikimuistoisimman kokemuksen taisi tarjota yksinäinen susi, joka jolkotteli kalastuspaikkani ohitse kesäyön hämärässä Kuusamon Särkijoella. Risaustakaan ei kuulunut, kun hukka leijui aavemaisesti pitkin rantapenkkaa ja katosi lopulta kuusikkoon. Sitä filmiä kelaan vielä Iltaruskon journalistikodissakin.

Perhokalastajan paras kaveri on hänen vapansa. Omani ostin aikoinaan päähänpistona Lontoosta Farlow’sin kalastusliikkeestä Pall Mallita. ”Here is your new friend”, harmaaohimoinen gentleman sanoi ojentaessaan bambukeppini tiskin ylitse.

Sen jälkeen olemme kaverin kanssa pyytäneet lohikalaa Lapista Siperiaan. Paras reissu on vasta edessä.