• Mellanskog laskee puun hintaa – vahvistunut kruunu kurittaa länsinaapuria

    Ruotsalainen metsäyhtiö Mellanskog laskee puutavarasta maksettavaa hintaa vedoten markkinatilanteeseen.
    Kuitupuun varastot ovat kasvaneet Ruotsissa.
    Kuitupuun varastot ovat kasvaneet Ruotsissa. Kuva: Markku Pulkkinen
    Metsä|Metsäteollisuus
    28.9.202510:13
    Suvi Jylhänlehto

    Puun hinta laskee myös länsinaapurissa. Metsäyhtiö Mellanskog ilmoitti perjantaina alentavansa usean puutavaralajin hintaa.

    Esimerkiksi mäntytukin hinta laskee 50 kruunua kuutiometriltä eli noin 4,5 euroa. Havukuitupuun hinta laskee 40 kruunua eli noin 3,6 euroa.

    Ruotsin puun hintoja ei voi verrata suoraan Suomeen, sillä ne ilmoitetaan ilman kuorta, kun taas Suomessa tilavuus määritetään kuoren päältä.

    Yhtiö perustelee tiedotteessaan hinnanalennuksia rakentamisen heikolla suhdanteella, kuitu- ja energiapuun varastojen kasvulla sekä vahvistuneella Ruotsin kruunulla, joka painaa vientiriippuvaisen teollisuudenalan katetta.

    Mellanskog on ruotsalainen metsänomistajien omistama osuuskuntamuotoinen yhtiö. Hinnanalennuksilla se varmistaa pitkän aikavälin vakauden, yhtiö selittää. Mellanskogin mukaan puun hinnat ovat edelleen historiallisen korkeat.

    Lisää aiheesta
    • Puukauppa on käynyt syksyllä aiempaa hitaammin.

      Metsäteollisuus | Puun hinta viikolla 38: Jalka lipsahti tukevasti jarrulle kaupoissa

      Tilaajalle
    • Järjestö kertoo vastaavansa metsäraaka-aineiden, erityisesti sahatavaran, jatkuvaan korkeaan kysyntään.

      Puukauppa | Mellanskog tarjoaa Ruotsissa jäsenilleen puukauppaan uuden hintatakuun

    • Mellanskog nosti kuitupuun hintoja 50 kruunulla kuutiometriltä.

      Metsäteollisuus | Huimaa nousua! Mellanskog korotti puun hintoja reilusti Ruotsissa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Mellanskog
    puumarkkinat
    Ruotsi
    valuutta
    metsäteollisuus
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Ohjaamojousitus on noussut monilla markkinoilla tärkeäksi markkinavaltiksi. Sampo Rosenlew Oy esitteli myös oman kuormatraktoreihin kehitetyn hydraulisen ohjaamojousituksen protoversion.

    Koneviesti | Metsäkoneiden toiminnallisuuksia kehitetään pienissäkin yksityiskohdissa – suomalaiset yritykset hienosäädössä vahvoilla

  • Kolumni
    Simo Jaakkola

    Koneviesti | Metsäkoneurakointi sukeltaa vakaalta pohjalta sumuun ‒ FinnMETKO 2026 antaa osviittaa alan investoinneista

  • Risutec Oy on viime vuosina panostanut myös jatkuvatoimisten istutuskoneiden kehittämiseen.

    Koneviesti | John Deere Forestry ostaa Risutec Oy:n – toiminta jatkuu Nakkilassa