

Ikaalislainen metsätalousyrittäjä Matti Äijö on parin viimeksi kuluneen vuoden aikana urakoinut noin tuhat kuutiota puuta tien varteen hankintahakkuina yhdessä poikansa Akun kanssa. Kutakin uutta työmaata suunnitellessaan miehet ovat joutuneet puntaroimaan, hakataanko hoito- ja harvennuskohteen pienpuu energiapuuksi vai korjataanko kohteelta kuitupuuta selluteollisuuden käyttöön.
Energiapuun korjuu on nopeampaa ja halvempaa kuin kuitupuun, mutta kuitupuusta maksetaan hieman korkeampaa hintaa kuin energiapuusta.
"Karsitun energiarangan hinta on tien varressa lähes sama, vain 1–2 euroa kuutiolta matalampi kuin kuitupuulla", Matti Äijö toteaa. Lisäksi energiapuuna voi myydä karsimatonta latvusmassaa, josta tosin maksetaan huonommin kuin karsitusta energiapuusta.
Kaikki puu kelpaa energiapinoon, mutta kuitupuulla on tarkat mitta- ja laatuvaatimukset. Sen vuoksi energiapuuta kertyy paljon enemmän pinolle.
"Tämän syksyn työmaalla kertymä on noin 50 prosenttia suurempi energiapuulla kuin se olisi ainespuulla."

Ennakkolaskelmien matematiikka ei valitettavasti ole yksinkertaista. Pelkkien kuutiohintojen vertailulla ei pääse alkuunkaan, sillä on osattava arvioida ainakin poistettavan puuston laatua ja korjuu- ja kuljetusolosuhteita.
Äijö ottaa kaksi esimerkkiä. Viime talvena miehet hakkasivat ylispuuhakkuuna hieskoivua kohteelta, jossa koivujen alla kasvoi kehityskelpoinen kuusikko.
"Siinä valinta oli helppo. Suurin osa ei täyttänyt tukin laatuvaatimuksia, mutta kuitupuun mittojen alle jäävää puuta ei juurikaan ollut."
Tältä kohteelta hakattiin kuitupuuta ja lisäksi jonkun verran saha- ja vaneritukkia. "Ainoastaan epäkurantit ja haaraiset puut menivät energiapinoon."

Miesten tämän syksyn työmaa on tyystin erilainen. Hiljattain ostetulla palstalla kasvaa noin 30-vuotias puusto, jolle ei ole tehty tähän mennessä mitään hoito- tai harvennustöitä. Puusto on paikoin riukuuntunutta ja läpitunkemattoman tiheää.
"Viisisenttistä riukua on paljon, ja kaikkia puulajeja."
Koska kuitupuut myydään puulajeittain, puita pitäisi keräillä enimmillään viiteen eri pinoon: mänty-, kuusi- ja koivukuiduksi sekä energiarangaksi ja energialatvukseksi.
"Päätimme tehdä pelkkää energiapuuta. Sitä on nopeaa tehdä ja kuljettaa."
Tällä kohteella oli aikamoinen puntarointi työtavankin valinnassa. Monen mielestä voi olla hullua hommaa lähteä miestyönä rankametsään.
"Toinen vaihtoehto olisi ollut ennakkoraivaus ja koneellinen harvennus, mutta epäilen, ettei sen enempää omistaja kuin ostajakaan olisi ollut tyytyväinen lopputulokseen", Äijö miettii. "Homma olisi konetyönä mennyt meille ilman muuta maksun puolelle."
Urakan kannattavuutta parantaa energiapuun hankintahinnan lisäksi kemera-tuki, 430 euroa hehtaarilta, kun pienpuun kertymä on vähintään 35 kuutiota hehtaarilta.
Tänä vuonna kaikilla puutavaralajeilla on ollut hyvä kysyntä.
"Tällä alueella on 4–5 energiapuun ostajaa ja kuitupuun ostajia saman verran. Energiapuun kysyntä on kasvanut, kun turpeen käyttöä on voimalaitoksissa vähennetty", Äijö toteaa.

Äijöjen kaltaisia omatoimisia hankintahakkaajia on nykyään harvassa. Sen sijaan hoitamattomia rääseikköjä on paljon.
"Toivoisin, että hankintatyön verovapaa määrä nostettaisiin nykyisestä 125 kuutiosta 250–400 kuutioon vuodessa. Se voitaisiin kohdistaa kuitu- ja energiapuun korjuuseen. Muutoksella ei syötäisi kenenkään muun toimijan leipää, mutta saataisiin ehkä pelastettua hoitamattomia nuoria metsiä tulevaisuuden tukkimetsiksi."
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
