• Stora Enso supistaa tuotantoa ja vähentää 520

    Stora Enso sulkee pysyvästi Ruoveden aaltopahvipakkaustehtaan Suomessa ja paperikoneen Hylten tehtaalla Ruotsissa. Lisäksi metsäyhtiö tehostaa toimintojaan usealla muulla tehtaalla.
    Kuva: Kimmo Haimi
    Metsä
    23.10.201215:51
    MT toimitus

    Stora Enso suunnittelee vähentävänsä 520 työntekijää Suomessa, Ruotsissa ja Puolassa. Suomessa yhtiö aikoo sulkea Ruoveden aaltopahvipakkaustehtaan, jossa työskentelee 60 henkilöä.

    Yhtiön suunnitelmissa on myös supistaa toimintoja Heinolan, Inkeroisten ja Porin kartonkitehtailla enintään 100 työpaikan verran. Myös Varkauden sahalta vähennetään väkeä.

    Suurimmat supistukset kohdistuvat Ruotsiin, jossa suljetaan muun muassa paperikone Hylten tehtaalta.

    Sulkemiset ja muut kannattavuutta parantavat toimenpiteet laskevat yhtiön kustannuksia vuosittain 36 miljoonaa euroa, yhtiö arvioi tiedotteessaan.

    Stora Enso julkisti tänään kolmannen vuosineljänneksen katsauksen, jonka mukaan tulos ennen veroja kohosi hieman yli sata miljoonaa euroa voitolle. Vuosi sitten vastaavaan aikaan tulos oli noin 15 miljoonaa euroa miinuksella.

    Yhtiön liikevaihto putosi hieman vuodentakaisesta. Liikevaihtoa kertyi heinä–syyskuussa noin 2,7 miljardia euroa.

    Toimitusjohtaja Jouko Karvisen mukaan vuoden kolmas neljännes sujui hieman odotuksia paremmin.

    ”Meidän tulee jatkaa tällä tiellä ja lisätä vauhtia. Tänään julkistetut kaikkia liiketoimintoja koskevat uudet kannattavuuden parantamiseen tähtäävät suunnitelmat ovat henkilöstöllemme raskaita, mutta ne ovat myös edellytys yrityksen muutoksen vastuulliselle toteuttamiselle”, Karvinen totesi.

    Artikkelin aiheet
    Stora Enso
    tehtaiden sulkeminen
    työvähennykset
    metsäteollisuus
    talousuutiset
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle