
Toukokuun alkuun saakka on taas mahdollisuus seurata livenä hirvien vuosittaista vaellusta kesälaitumille Pohjois-Ruotsissa. Hirvet ovat käyttäneet jo tuhansien vuosien ajan samaa reittiä siirtyessään talvehtimisalueiltaan kesälaitumille.
Hirvien reitti kulkee tiheässä metsässä, mutta matkalla hirvet ylittävät uiden Ångermanjoen. Usein hirvet jäävät uinnin jälkeen huilimaan vastarannalle ja suuntaavat sieltä kesälaitumille.
Livekamerassa on tänä vuonna laskuri, joka kertoo kuinka moni hirvi kuvausten aikana ylittänyt joen. Laskurin mukaan tänä keväänä joen on ylittänyt jo 58 hirveä.
Hirvivaellusseuranta on saavuttanut suuren suosion myös Suomessa. Esimerkiksi vuoden 2024 versio Yle Areenassa keräsi yli 1,3 miljoonaa katselukertaa. Suuri hirvivaellus -ohjelma esitettiin ensimmäisen Suomessa vuonna 2019. Ohjelma on Yleisradion ja Ruotsin yleisradioyhtiö SVT:n yhteistyöprojekti, joka toteutetaan vuosittain.
Ruotsin Kullbergissa kuvattava livelähetys on massiivinen toteutus. Kuvaa lähetetään lähes kolmenkymmenen erilaisen kameran avulla ja maastoon on vedetty kaapelia kaikkiaan 17 kilometrin verran.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
