• Leuto talvi ja koronavirus saivat ihmiset kalastamaan – kalastonhoitomaksujen määrä kasvanut alkuvuoden aikana 25 prosenttia viime vuodesta

    Metsähallitus kertoo, että tammi-maaliskuun kalastonhoitomaksuista kertyi yli 1,4 miljoonaa euroa.
    Eniten kalastonhoitomaksuja ostettiin maaliskuussa, ja ostaminen vilkastui koronaepidemian aikana.
    Eniten kalastonhoitomaksuja ostettiin maaliskuussa, ja ostaminen vilkastui koronaepidemian aikana. Kuva: Lari Lievonen
    Metsä
    7.4.202023:30
    Matti Tuominen

    Kalastonhoitomaksuja on lunastettu vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana aiempaa aktiivisemmin. Metsähallitus kertoo, että tammi-maaliskuun kalastonhoitomaksuista kertyi yli 1,4 miljoonaa euroa, joka on 25 prosenttia viime vuoden vertailuajanjaksoa enemmän.

    Metsähallituksesta arvioidaan, että kasvun syynä ovat leuto talvi sekä koronaviruksesta johtuva valtakunnallinen poikkeustila.

    Toisaalta lämmin sää ja pitkä avovesikausi suuressa osassa maata ovat aikaistaneet kalastonhoitomaksujen lunastamista. Alkuvuonna nimittäin etenkin lyhytaikaisten lupien menekki moninkertaistui.

    Eniten kalastonhoitomaksuja ostettiin maaliskuussa, ja ostaminen vilkastui koronaepidemian aikana. Maaliskuun jälkimmäisellä puoliskolla kalastonhoitomaksuista kertynyt tuotto on jopa 60 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa suurempi.

    "Poikkeustila on muuttanut ihmisten vapaa-ajan viettoa, nyt hyvinvointia on haettu lähiluonnosta. Kehotamme ihmisiä edelleen suuntaamaan rauhallisille kalavesille ja välttämään kontakteja", Metsähallituksen erätalousjohtaja Jukka Bisi sanoo tiedotteessa.

    Kalastuslakiin perustuva kalastonhoitomaksu tulee maksaa, jos on 18—64-vuotias ja kalastaa muuten kuin pilkkimällä, onkimalla tai silakkaa litkaamalla.

    Lue lisää:

    Nyt kannattaa pitää kuitti mukana kalareissulla – muuten voi joutua käymään poliisiasemalla

    Kalastusmaksujen määrä väheni – rahapotti kuitenkin kasvoi

    MTV: Ehkä jopa puolet kalastajista luistaa kalastonhoitomaksusta

    Artikkelin aiheet
    kalastus
    kalastonhoitomaksu
    Metsähallitus
    koronavirus
    leuto talvi
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle