• Keskustan Mikko Savola: "Välitöntä vaaraa aiheuttava suurpeto on myös voitava ampua ilman pelkoa seuraamuksista"

    Ähtäriläisen kansanedustajan mukaan kokemus erämaasta, puukosta ja nokipannusta luo henkilökohtaista huoltovarmuutta.
    Keskustan kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa erätaitojen opettelua ja ylläpitoa suomalaisen jokamiehenoikeuden antamissa puitteissa.
    Keskustan kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa erätaitojen opettelua ja ylläpitoa suomalaisen jokamiehenoikeuden antamissa puitteissa. Kuva: Sari Gustafsson
    Metsä
    4.5.201919:30
    Juho Mäkelä

    Keskustan eteläpohjalainen kansanedustaja Mikko Savola peräänkuuluttaa erätaitojen opettelua ja ylläpitoa suomalaisen jokamiehenoikeuden antamissa puitteissa.

    Savola lähettää terveisiä tulevan hallituksen muodostajille, että näitä mahdollisuuksia ei saa alkavalla vaalikaudella heikentää. Hän puhuu aiheesta lauantaina Soinissa Tulevaisuuden eräharrastus –seminaarissa.

    Savola iloitsee siitä, että yhä useammin kokonaiset perheet liikkuvat erä- ja riistapoluilla ilman, että saaliin saaminen edes olisi pääasia.

    "Kokemus erämaasta, puukosta ja nokipannusta luo henkilökohtaista huoltovarmuutta."

    Hän muistuttaa erä- ja metsästysharrastajien roolista ja vastuusta, kun Suomen luonnosta poistetaan haitallisia vieraslajeja, kuten supikoiria ja minkkejä.

    "Häirikköpetojen poistamiseen on saatava joustavuutta. Välitöntä vaaraa aiheuttava suurpeto on myös voitava ampua ilman pelkoa seuraamuksista. Pedoilla on paikkansa luonnossa, mutta ei ihmisten pihapiireissä", Savola huomauttaa.

    Hän oli tiiviisti mukana muokkaamassa uudistettua aselakia lopulliseen muotoonsa. Lakiin jäi rajoituksia, mutta tärkeimmät asiat tuli Savolan mukaan huomioitua.

    Metsästyksen, maanpuolustuksen, reserviläisten ja ampumaharrastajien kannalta kokonaisuus on siedettävä.

    "Nyt alkaneella vaalikaudella aseharrastajat on syytä jättää rauhaan. Sen sijaan erilaisten tulkintojen yhdenmukaistaminen poliisilaitosten välillä tulee toteuttaa. Erityisesti vanhaa asetta uuteen päivitettäessä lupabyrokratian tulee olla kevyempää ja metsästysaseiden hankinnan helppoa", Savola linjaa.

    Artikkelin aiheet
    Mikko Savola
    Keskusta
    metsästys
    suurpedot
    aselaki
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 5

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 6

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle
    • 7

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua