
UPM lahjoittaa 400 000 euroa talousmetsien ilmastovaikutusten kokonaisvaikutusten tutkimiseen Helsingin yliopistolle.
Metsien tiedetään toimivan hiilinieluina ja -varastoina. Hiilinielututkimuksen tavoitteena on keskittyä siihen, millä muilla tavoilla talousmetsät vaikuttavat ilmastonmuutokseen.
”Toistaiseksi ei tiedetä, millainen metsä tai ekosysteemi viilentää ilmakehää kokonaisvaikutuksiltaan eniten. Tämä tutkimus pyrkii selvittämään, mitä muuta talousmetsät tekevät ilmaston hyväksi”, sanoo professori Markku Kulmala Helsingin yliopistosta.
Metsillä on vaikutusta esimerkiksi aerosolihiukkasten ja pilvien muodostumiseen sekä sateisiin ja auringonvalon heijastumiseen takaisin avaruuteen. Ne kaikki vaikuttavat ilmastonmuutokseen.
Tutkimuksessa mitataan yli tuhatta eri muuttujaa. Pääasiallinen mittauspaikka on Helsingin yliopiston Hyytiälän metsäasema, jossa tutkimukseen liittyviä mittauksia on tehty jo vuosikymmeniä.
”Vasta kun ymmärrämme kaikki nämä mekanismit ja vaikutukset, voimme ymmärtää metsien kokonaisvaltaisen vaikutuksen ilmastonmuutokselle”, Kulmala kiteyttää.
UPM haluaa tukea lahjoituksellaan kansainvälisen tason huippututkimusta saadakseen tietoa myös oman toimintansa tueksi.
”Olemme sitoutuneet hoitamaan metsiämme ilmastopositiivisesti ja huolehtimaan luonnon monimuotoisuudesta. Haluamme edistää huippuluokan tutkimusta metsien vaikutuksesta ilmastonmuutokseen, sillä liiketoimintamme perustuu metsiin”, sanoo UPM Metsän sidosryhmäjohtaja Sami Oksa.
Oksan mukaan talousmetsillä on keskeinen rooli ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
