Pokerinpeluuta metsäomaisuudella

Kortti tuo ja kortti vie, mutta metsänkasvatus on onnenkauppaa. Alkutuottajana metsänomistaja on luonnon armoilla. Vaikka toimisi parhaan taitonsa mukaan, eräänä kauniina päivänä voi tulla myrsky joka riepottaa miltei hakkuukypsän metsän nurin, niin kuin nähtiin vaikkapa kesällä 2010 ja 2021.

Monia luonnontuhoja vastaan voi suojautua metsävakuutuksella. Mutta miten voisi suojautua poliittiselta riskiltä?

Eduskuntavaalien alla meillä metsänomistajilla on välillä pokka pettänyt, kun olemme joutuneet lukemaan lehdistä ja seuraamaan tv-ohjelmista alentuvaa ohipuhumista omien metsiemme hoitamisesta. Villeimmät ideat ovat kuin jättiputkia, ne nousevat uudelleen vaikka kuinka kitkisi.

Siinä mielessä metsänkasvatus muistuttaakin lasten­kasvatusta, että ulkopuoliset tietävät ja osaavat aina kaiken omaa perhettä paremmin.

Tavallista pokerinpeluuta vaativampaa touhua metsänkasvatus on siksi, että osa korteista jaettiin jo isovanhempiemme käsiin. Samalla tavoin me teemme parhaillaan metsiä koskevia päätöksiä, joiden vuoksi lastenlapset kiittävät meitä kaukokatseisuudesta tai moittivat lyhyt­näköisyydestä.

Läheskään kaikki metsänhoitopäätökset eivät perustu taloudelliseen harkintaan, vaan tunteet ovat pelissä mukana. Otetaan esimerkiksi metsäpläntti, johon vaarivainaa aikanaan mieltyi ja joka sai olla omassa rauhassaan. Mitä sille tapahtuu nyt?

Komeihin mittoihin kasvaneet tukkipuut voi myydä puurakennusten materiaaliksi, huolehtia tilalle uudet taimet ja ajatella lämpimästi menneitä ja tulevia sukupolvia.

Metsää voi myös tarjota valtion Metso-suojeluohjelmaan. Viime vuonna solmittiin lähes 1 300 kymmenvuotista ympäristötukisopimusta. Pysyvästä suojelusta tehtiin 450 päätöstä, ja keskimääräinen korvaus oli noin 7 200 euroa hehtaarilta.

Metsän voi yrittää myydä Luonnonperintösäätiölle, joka on noussut jo varsin merkittäväksi suojelutoimijaksi ja joka maksaa arvokkaina pitämistään kohteista hyvän hinnan (ks. Heikki Willamon uusi juttusarja Aarteen 3/23 sivulla 54).

Sekin on mahdollista, että PEFC-sertifioituun metsään ilmaantuu yllättäen kilpailevaan sertifikaattiin liittyvä korkean suojeluarvon HCV-merkintä, joka käytännössä estää metsän käytön ilman minkäänlaisia korvauksia.

Metsänomistaja, jonka käteen on jäänyt kortti­pakan Pekka, voi vain miettiä, olisiko sittenkin pitänyt hakata ajoissa.