Sorsajahtiin kaivataan kuria: Ruokinta pois, noutavat koirat pakollisiksi

Sorsastuskauden aloituksessa on karnevaalimeininkiä, kun vähävetisen seudun rannat miehitetään tiiviisti. Metsästäjien määrä riippuu sitä, osuuko 20. elokuuta arkeen vai viikonloppuun, mutta joka tapauksessa aloitukseen osallistuu paljon niitä, joita ei jatkossa sorsajahdissa näy. On tiedossa, että yhdestä päivästä oppineena sorsalinnut katoavat kosteikolta ja järveltä, jos ruokintoja ei ole vetämässä niitä takaisin alueelle. Ennen hämärää lintuja ei jatkossa juuri pääse näkemään. Hämärän laskeuduttua, tunti auringonlaskusta, niiden ampuminen on kielletty.

Aloituspäivän kuhinalla ei juuri ole tekemistä varsinaisen eränkäynnin ja jahdin kanssa. Se alkaa huuman päätyttyä ja kaislikoiden hiljennyttyä.

Noutavien koirien käyttö vesilintujahdissa tulisi olla pakollista. Sen ymmärtää jokainen lajia harrastanut. Harvassa on metsästysmaasto, jossa saalista pääsee avovedessä soutelemalla noukkimaan talteen. Puhumattakaan, mitä tapahtuu haavakoille. Niitä ei ihmisaistein eikä -kyvyin kaislikoiden uumenista löydetä. Metsästyksessä olisi helppo osoittaa vastuullisuutta ja vastata lisääntyviin eettisyyden vaatimuksiin säätämällä noutavan koiran käyttöön pakko. Onhan itsestään selvää, että saaliin saaminen reppuun asti on myös metsästyksen tavoite.

Yhtä välttämätöntä on lailla lopettaa sorsien ampuminen ruokinnalta, joka kokoaa lintuja yhteen. Lintuinfluenssa vaarallisuudessaan antaa päätökselle laajemmat yhteiskunnalliset perusteet.

On eri asia ampua ruokinnalle haittaa aiheuttavia eläinlajeja. Pikkusorkkien ruokinnalla helpotetaan eläinmäärän kasvun myötä työksi käynyttä kantojen verotusta, kun valkohäntäpeurat houkutellaan hollille. Yleiset sorsalajit, heinäsorsaa lukuun ottamatta, ovat kuitenkin taantuneet. Lisäksi useat sorsalajit ovat vaarantuneita tai uhanalaisia.

Sorsien ruokinnalla ei ole riistanhoidollista merkitystä. Siksi kysymys on metsästyksen eettisyydestä. Lahtaus on ruma sana, mutta enemmän se kuvaa ruokinnalla tapahtuvaa ampumista kuin metsästys. Lintujen käytös on hämmentävää, sillä ampumisesta huolimatta ruokintaan oppineet linnut laskevat joukoittain hollille.

Sorsajahti aidoimmillaan on kaislikoiden perkaamista noutajien kanssa, kuntoilua kengät vettä täynnä. Kaislikkoon joltakin koirattomalta jääneen haavakon löytyessä tuntee tehneensä hyvän työn. Onnistumisen tunne on valtaisa, kun pääsee tuntien kulkemisen päätteeksi ampumaan ojanvarresta koiran ylösajaman pomppusorsan. Jos kunto ei riitä ruovikoissa rämpimiseen, illan istuminen passissa oman noutajan kanssa, auringonlaskua ihaillen, on kokemus eränkäynnistä yhtä lailla. Näitä kokemuksia ei leimaa saaliin määrä, vaan metsällä vietetyn ajan antoisuus ja se kuuluisa yhteys luontoon.