• Metsä-vientipiristymässä

    Metsä
    12.12.201415:00
    Jarmo Palokallio

    Metsäteollisuuden tuotteita vietiin ulkomaille syyskuussa 0,96 miljardin euron arvosta. Vienti vilkastui kesän kuukausista selvästi. Edellisvuodesta vienti piristyi neljä prosenttia.

    Tammi–syyskuussa metsäteollisuuden tuotteita vietiin 8,40 miljardin euron arvosta. Kasvua oli kaksi prosenttia viime vuodesta. Aiempien vuosien keskiarvoon riittää silti kirittävää.

    Metsäntutkimuslaitoksen mukaan eniten tänä vuonna on kasvanut sahatavaran ja vanerin vienti. Havusahatavaran vientihinnat olivat syyskuussa 5–7 prosenttia korkeampia kuin edellisvuonna keskimäärin.

    Myös massan vienti on kasvanut. Massasta metsäteollisuus on saanut viisi prosenttia viimevuotista parempaa hintaa.

    Metsäteollisuuden tärkein tuote on edelleen paperi, jonka osuus viennistä on 40 prosenttia. Taantuma on johtanut paperin ylitarjontaan, mikä on vaikeuttanut hintojen puolustamista ja vähentänyt vientiä.

    Syyskuussa aikakauslehtipaperista maksettiin samoja hintoja kuin kesällä. Päällystämättömän hienopaperin hinta oli viimevuotista heikompi, mutta päällystetystä hienopaperista maksettiin enemmän kuin vuoden alussa.

    Paperiteollisuuden pelastajaksi on nousemassa kartonki. Sen osuus metsäteollisuuden viennistä on kivunnut vajaaseen viidennekseen.

    JARMO PALOKALLIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    metsäteollisuus
    vienti
    paperi
    kartonki
    sahatavara ja vaneri
  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

    Siirry palveluun
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Petteri Veijonen on viettänyt jo kaksi viikkoa metsässä hankkien ruokansa luonnosta – paino pudonnut kahdeksan kiloa

      Tilaajalle
    • 2

      Metsänhoito | Hanna Vahala ja Pekka Uusitalo eivät halua metsiään viralliseen suojeluun – ”Kun me annamme kuvion olla rauhassa, niin eikö se sitten ole rauhoitettu”

      Tilaajalle
    • 3

      Metsäkoneet | Sakari Alakärppä on tukkinut ojia, joita hän on vasta vähän aikaa sitten kaivanut

      Tilaajalle
    • 4

      Erä | Niko Lumio aloitti merimetsojahdin heti, kun se oli mahdollista – "Suomessa tällaiset päätökset tehdään liian myöhään”

      Tilaajalle
    • 5

      Luonto | Svensk Jakt: Ruotsalaisesta ketusta löytyi erikoinen värimutaatio

    • 6

      Erä | Metsästäjäliitto pilotoi kotimaista paikannuspalvelua

    • 7

      Metsäteollisuus | Versowood: Emme lähde mukaan metsänhoitoyhdistysten puukauppapaikkaan

      Tilaajalle